Hector Garcia (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain

 

Kirjastolta lainattu toinen opus, jatkolainassa. 178 sivuinen, kovakantinen, Gummerus Kustannus Oy Helsinki, Bookwell Oy Juva 2017, suomentanut Satu Ekman.

Kirjan takakansiteksti:

Japanilaisten mukaan jokaisella on oma ikigai, syy olemassaoloon. Sen tavoittelu ja löytäminen tuo elämään merkitystä, onnea ja niiden myötä terveyttä ja menestystä. Sana ikigai muodostuu sanoista iki, elämä, ja kai, omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen.

Kirjassa tarkastellaan elämää Okinawan lähellä sijaitsevassa Ogimin kylässä. Ogimi on yksi harvoista ns. sinisistä vyöhykkeistä, joiden asukkaat elävät muuta maailmaa yleisimmin yli satavuotiaiksi ja säilyttävät elinvoimansa korkeaan ikään asti. Ikigai sisältää myös kuvitettuja ohjeita fyysiseen harjoitteluun.

Espanjasta ponnahtaneesta menestyskirjailijasta tuli kansainvälinen ilmiö: oikeudet myytiin nopeasti 27 maahan. Ikigai sopii paremmasta elämästä haaveileville, hyvinvointi- ja inspiraatiokirjojen lukijoille ja japanilaisesta elämäntyylistä kiinnostuneille. Myös yritykset ovat ottaneet kirjan työkalukseen.

Omat tunnelmat kirjasta:

Tämän kirjan parissa ei kauaa aikaa kulunut. Kun ekan kerran otin lukuun, niin yhdellä lukukerralla meni varmaan parikymmentä sivua. Sivut aika nopsalukuisia ja jotenkin tämän kirjan teksti otti ihan imuunsa ja ei voinut heti lopettaa lukemista, kun oli kerran päässyt aloittamaan. Useamman vuoden Ikigai-kirja ollut toivelistallani ja on sellainen mielikuva, että tästä on joitakin muitakin kirjoja kirjoitettu, kenties joitain hiukan useampisivuisia opuksia, mutta tämä kun tuli kirjastolla keväällä vastaan, niin olihan tämä lainattava ja nyt sitten tänään hiukan ennen puoli kolmea sain tämän pääteltyä loppuun. Nyt kun asiaa mietin, niin olisin kyllä voinut tästä aiheesta lukea paksummankin opuksen, kun kerran vauhtiin pääsin. Kenties tämä kuitenkin jääpi ainuaksi tätä laatua luettavista. 

Vielä on yksi kirjastolta lainattu kirja odottamassa lukuvuoroaan. 

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

 

Kirjastolta lainattu tiistaina 16.5.2023 269 sivuinen opus. Ruotsinkielinen alkuteos 24 goda gärningar, jonka Jenny Fagerlund on julkaissut 2019. Suomenkielisen painoksen on kustantanut Gummerus Kustannus Oy, Helsinki. Kirjan on painattanut Scandbook, Liettua 2020. Opuksen tarinan on suomentanut Antti Saarilahti. Kirjan kansikuvan kanssa oli hiukan askaretta, jotta sain sen liitettyä tähän blogikirjoitukseeni, mutta onnistuin, vaikkakin hiukan pidempää reittiä. Opinpa jotahin uutta tässä aamupäivässä, se on hyvä jutska.

Kirjan takakansiteksti:

Joskus pieni hyvä teko voi muuttaa koko elämän 

Emma toivoo joulun vilahtavan ohi mahdollisimman nopeasti. Hän menetti miehensä jouluaattona kaksi vuotta sitten, ja muille iloinen juhla vain muistuttaa Emmaa menetyksestään.

Marraskuisena iltana Emma törmää vanhaan mieheen, joka on eksynyt lumituiskussa. Hän saattaa miehen kotiin, ja pieni pyyteetön teko laittaa alulle jotakin suurempaa. Emma päättää tehdä kaksikymmentäneljä hyvää tekoa ennen joulua, yhden joka päivä.

Yksinäiset illat vaihtuvat pieniin onnen hetkiin, ja hyvät teot alkavat muuttaa myös Emmaa itseään. Miltä Emman elämä näyttää, kun jouluaatto viimein koittaa?

24 pientä ihmettä on lämminhenkinen ja viisas kertomus siitä, miten merkityksellisiä pienet asiat ja teot voivat olla. Romanttinen ja toiveikas joulutarina on ylistys välittämiselle ja rakkauden monille eri muodoille. 

Omat tunnelmat luetusta kirjan tarinasta:

Olin halunnut lukea tämän kirjan tarinan jo pidemmän aikaa, mutta nyt toukokuulla vasta kävin kirjastoreissulla niin, että kävin kiertelemässä kirjaston kirjahyllyjä ja tämä tuli vastaani. Ajattelin enstää, että on ihan höpsöä lukea jouluista kirjaa kesällä, mutta sou wat? Minähän lainasin tämän kirjan, jotta vihdoin pääsen lukemaan, mitä tämä pitää sisällään. 

Ihan koko aikaa en kirjaa lukenut, vaan vaihtelin luettavia kirjoja, joten siksikin tämän kirjan kanssa meni yli kuukausi, sillä tässä lauantain 17.6.2023 aamussa sain vasta luettua kirjan viimeiset sivut. Tykkäsin kyllä lukemastani tarinasta, vaikkei tämä mitenkään yltiöromanttinen tarina ollutkaan. Mielestäni aika sellainen, miten sen nyt sanoisin, keskivertotarina, joka ei saanut itkeä vollottamaan, eikä oikein sydämenikään käpristynyt ensi-ihastuksesta, sillä tämä oli ensmäinen opus tältä naiselta, jonka olen lukenut. Googeli kertoi, että on kuulemma kirjoittanut muitakin kirjoja. Uskoisin, että tämä jääpi ainukaiseksi kirjaksi, jonka tältä kirjailijalta tulen lukemaan. Ei ole aikaa jumittaa sellaisissa kirjailijoitten kirjoissa, jotka eivät sykähdytä sydäntä pakahduttavasti. 

Kirjassa on eräs kohta, jota lukiessa mieleeni hiipi aavistus, että näinköhän vain on. Mitenpä sitten kävikään. Minun aavistukseni oli oikein. Enpä olisi uskonut, mutta niin vain tarinassa meni. En nyt kerro sen enempää, että mistä kohdasta tarinassa oli kyse. En halua muutenkaan avata kirjan tarinaa sen enempää. Minä en halua olla se, joka avaa kirjan tarinan seljällensä, että tätä ja tätä tässä kirjassa tapahtuu ja tällei koko tarina meni ja se ol siinä. En tykkää sellaisesta. Kyllä mahdolliselle lukijalle pitää antaa ennemmin arvoituksellinen bloggaus, jotta jääpi tunne siitä, josko hän itsekin lukisi kyseisen kirjan ja kokisi ihan oman ahaa-elämyksen lukemastaan tarinasta. 

Kiitokset vaan kirjan kirjoittaneelle henkilölle, että on kirjoittanut tämän kirjan. Vietin ihan mukavia lukuhetkiä kirjan parissa ja tässä aamussa olin kuin pikkutyttö, että Nyt haluan viettää lukuhetken just tämän kirjan parissa, että joskos saisin tänään vihdoin kirjoittaa tänne luettujen kirjojen blogiini pienen kirjoitelman luetusta kirjasta. Ja sainhan minä, ihan wau-fiilis! 

Tässä tarinoinnissa on ihan tarkoituksella puhekieltä kirjoitettuna, en niitä haluakaan kirjoittaa KirjaKielellä viralliseen tyyliin. Jos joku ei ymmärrä, niin hänen ei kuulukaan ymmärtää. Kyllä jämpti on näin. Jepjep.