Raija Oranen: Minä, Armi Maria R.

 

Kotiliesi-lehden elokuun 2023 kuukauden kirja äänikirjana. Kesto 10h 51min, kirjassa sivuja 257 sivua. Otava 2023. Lukija: Karoliina Kudjoi. 

Tämä seuraava teksti kopioitu Kotiliesi-lehden tiedoista, kun ei voi kirjan takakannen tekstiä kirjoittaa tähän, kun ei ole sitä kirjaa:

Säkenöivä romaani kunnianhimosta, yrityselämän kiemuroista ja mahtavasta liikenaisesta Marimekon takana.

Marimekon perustaja Armi Ratia oli kuuluisa paitsi tinkimättömästä johtamistyylistään, myös oikuistaan ja lukuisista miessuhteistaan, joista tunnetuin oli Urho Kekkonen. Aviomies Viljo Ratia pysyi Armin vierellä korvaamattomana tukijana – kunnes hänen mittansa täyttyi.

Tästä kaikesta Raija Oranen kertoo jäljittelemättömällä tyylillään, värikkäästi ja mukaansatempaavasti. Hän näyttää vaikutusvaltaisen liikenaisen loisteliaan uran, joka vaati ankaraa työtä, ponnistuksia ja paljon samppanjaa. Samalla Armi Ratian tarina läpivalaisee maamme lähihistoriaa pettämättömällä tarkkuudella.

Omat tunnelmat äänikirjasta:

Äänikirjan lukeneen Karoliina Kudjoin ääntä oli mukava kuunnella. Mukavan lempeää, mutta samalla niin tomeraa luentaa. Hyvin tekstiin eläytyvää, josta kyllä tykkäsin tässä äänikirjassa. Ei tarvinnut jättää äänikirjan kuuntelua kesken lukijan äänen takia. Joskus olen tehnyt niin, jos en ole pitänyt äänikirjan lukijan äänestä. 

Aloin kuunnella äänikirjaa heti hankintapäivänä, eli torstaina 3.8.2023 ja ekalla kuuntelukerralla kuuntelin 10 ekaa lukua. Vasta paljon myöhemmin avasin kirjan tiedoista kirjan luvut ja tässä kirjassa oli 74 lukua. Yhdeksän päivän aikana sain äänikirjan kuunneltua loppuun asti. 

Tätä tarinaa oli kyllä mielenkiintoista kuunnella, vaikken mikään Marimekko-fani olekaan. Taitaa mulla pari Marimekko-kuvioista vihkoa olla, mutta siihen se sitten jääkin. 

Henkilöhistoriana ja varsinkin Raija Orasen kirjoittamana kirjana oli taaskin ihan vallattoman hienosti kirjoitettu tarina. Melkein, kuin itse olisi ollut mukana tarinassa, niin kerronnallisuus tempasi mukaansa. Eikä tämä ole ainut Raija Orasen kirjoittama kirja, josta olen pitänyt. Jo vuosia sitten sain joululahjatoiveena Raija Orasen kirjoittaman Fanny-kirjan ja se on vieläkin mielessäni hienona tarinana. 

Etukäteen ennen äänikirjan kuuntelun aloitusta en tiennyt mitään Armi Ratiasta, sen jotenkin osasin yhdistää, että on/oli Ristomatin äiti ja Ristomatin tiesin yhdistää Marimekko-juttuun. 

Tässä välissä piti googeloida: Armi Ratia on nukkunut pois vuonna 1979, joten ei ihmekään, etten ole tiennyt hänestä ennemmin mitään. 

Tarinassa oli sellaisiakin kohtia, jotka koskettivat ja liikuttivat minut jopa kyyneliin asti.

Ensin en meinannut ottaa tätä kuukauden äänikirjaa itselleni kuunneltavaksi, kun siis tosiaan Kotiliesi-lehden kuukauden kirjana tätä tarjottiin. Alkuun en tiennyt, kuinka tämä palvelu saadaan omalle koneelle. Onneksi oli ihan hyvät ohjeet, kun elämäni ihka ensimmäisen kuukaudenkirjalahjan latasin koneelleni kuunneltavaksi. 

Hiukan jänskätti ekan kuuntelukerran loppuhetkillä, että mitenhän jää koneen tietoon, että mihin kohtaan katkaisen kuunteluhetken ja löytyykö oma kirjahylly koneen tiedoista miten helposti. Hyvin se löytyi omakirjahylly ja kuuntelukohtakin, mistä toisena päivänä jatkaa kuuntelua. 

Minä suosittelen lämpimästi tätä kirjaa henkilöille luettavaksi/kuunneltavaksi, jos kiinnostaa henkilöhistoria ja hienon kirjailijan hieno kerronnallisuus ja tarinan kuljettaminen, unohtamatta äänikirjan lukijan mukavankuuloista lukuääntä ja eläytymistä luentaan.

Oikein mukava kirja.

Tämä opus oli tämän vuoden luettujen/kuunneltujen kirjojen listalla 24.kirja. Vasta. No, vuosi sitten luettujen listan 24.kirjan luin vasta lokakuun lopulla, että sinänsä ihan hyvä tahti tälle vuotta. 

Kiitos, jos jaksoit tänne asti lukea.

Deepak Chopra, Debbie Ford & Marianne Williamson: Varjominä Löydä kätketty voimasi

 

Itse ottamani kirjan kansikuva tässäkin päivityksessä.

Kirjastolta lainassa oleva, nipun kolmas ja viimeinen opus.

Englanninkielinen alkuteos The Shadow Effect. Illuminating the Hidden Power of Your True Self, 2010.

2. painos Basam Books, 2010, 2015, suomentaja: Leena Siitonen. 243 sivuinen. 

Takakansiteksti:

Tässä kirjassa New York Timesin bestseller-kirjailijat Deepak Chopra, Debbie Ford ja Marianne Williamson kirjoittavat onnellisuuden mahdollisesti suurimmasta esteestä: varjosta, eli siitä persoonallisuutemme osa-alueesta, joka pitää sisällään kielteisiksi mieltämiämme piirteitä. Vaikka varjo on lähtemätön osa meitä, kulutamme paljon aikaa ja energiaa sen kieltämiseen ja siltä pakenemiseen. Varjominä on perusteellinen ja käytännöllinen opas itsemme kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen. Vasta hyväksyttyämme varjopuolemme voimme tavoittaa todellisen ja eheän olemuksen ja saada käyttöön kaikki sisäiset voimavaramme.

Deepak Chopra on kansainvälisesti tunnettu itämaisen filosofian opettaja. Hänen kirjansa ovat olleet lähes kaikilla yhdysvaltalaisilla bestseller-listoilla ja myyneet miljoonia kappaleita kaikkialla maailmassa. Basam Books on julkaissut Chopralta aiemmin teokset Salaisuuksien kirja (2009), Sielukas johtaminen (2011), Maailmankatsomusten taistelu (2012) ja Superaivot (2014).

Debbie Ford (1955-2013) oli amerikkalainen kirjailija, muutosvalmentaja ja opettaja, jonka työtä emotionaalisen ja henkisen kasvatuksen alalla pidetään hyvin merkittävänä. Basam Books on julkaissut Fordilta teoksen Rohkeus (2012).

Marianne Williamson on kansainvälisesti tunnettu luennoitsija ja kirjailija. Hänet on listattu yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkisistä opettajista. Basam Books on julkaissut häneltä teoksen Vaurauden salaisuus (2013). 

Ajatukset tästä luetusta kirjasta:

Tämä kirja on jaoteltu kolmeen osaan, jonka jokainen kirjaa kirjoittanut henkilö on itse kirjoittanut.  Ensimmäinen osa käsittelee Varjoa, toinen osa käsittelee, kuinka päästä sovintoon itsen, toisten ja maailman kanssa ja kolmas osa käsittelee, kuinka vain Valo voi karkoittaa pimeyden. Sen jälkeen on 20 kysymystä sisältävä Varjotesti ja lopuksi on kerrottu vielä kirjailijoista.

Kirja tuli kirjastoreissulla vastaan, kun olin jo menossa lainaustiskiä kohden kahden opuksen kera. Tämä oikein pompsahti alahyllyltä silmiini kannen värimaailman kera ja läksi lainaan. Nyt sitten tänään sain luettua tämänkin kirjan loppuun. Päivää vajaat kolme viikkoa ja kolme luettua kirjaa. Aika hyvin minulta kyllä, kun välillä menee useampikin viikko, että ei vaan saa luettua. 

Mitäkö tästä opiskeltavasta kirjasta jäi mieleeni? Siinäpä vasta hyvä kysymys. Päällimmäisenä kenties ehkä se, että meissä jokaisessa ihmisessä on varjo, joka pitää oppia hyväksymään. Varjoa ei pääse karkuun juoksemalla, se on ihmisen itsensä pimeä puoli. Siihen hyvä taltuttamiskeino on Rakkaus ja anteeksiantaminen. Miten sitten pystyä antaan anteeksi ihmiselle, joka on joskus satuttanut ja tehnyt sellaista väärää, mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua? Se ei todellakaan ole helppo tie. Se ei tapahdu hetkessä. Kannattaa varmaan antaa ensin itselleen anteeksi tapahtunut ja sitä kautta yrittää antaa henkilölle anteeksi, joka on tehnyt jotain pahaa/väärää. Kyseinen väärintekijä voi olla jo edesmennyt, mutta hänelle voi siltikin antaa vielä anteeksi. Voi antaa anteeksi sydämessään. Ottaa aikaa itselleen, käydä rauhassa mielessään läpi tapahtunut ja päättää antaa anteeksi tapahtunut vääryys. Ei se sittenkään välttämättä heti tunnu siltä, että tapahtunut olisi anteeksi annettu. Kyllä se on valtavan pitkä tie, ennen kuin pystyy henkilöstä rakkaudellisesti ajatella. Vain siten voi vapauttaa itsensä taakkalastista, jota on kenties ehkä vuosia, tai jopa vuosikymmeniä kantanut reppuna selässään, tai jopa kivirekenä vetänyt perässään. 

Rakkaus. Siinä on kyllä Valtavan Kaunis Sana. Se pitää sisällään monia tunteita ja se herättää monen, kenties syvällä pinnan alla olevan tuntemuksen pintaan, kun tulee kohdalle Se Oikea Henkilö, joka laittaa miettimään syvällisiä asioita oikein pidemmästikin. Rakkaus ei synny hetkessä. Ihastus kylläkin voi tapahtua nopeastikin hyökyaallon lailla, mutta se ei kauaa kestä, vaan se hälvenee ja mitä jää jäljelle? Niinpä niin, sitä voipi vain miettiä. 

Varjo voitetaan Rakkaudella. Tämä oli tämän kirjan anti minulle. Ihan mukavaa luettavaa, vaikka välistä kyllä purin omaakin mieltäni joihinkin kerronnallisiin kohtiin aikakin kärkkäästi. Tämä luettu kirja selvästikin herätti tunteita. Se oli hyvä juttu. 

On kyllä hieno asia, että sain kirjastolta lainassa olevat kirjat luettua ekan kuukauden aikana, ei tarvinnut jatkolainata.  Saa käydä palauttamassa ihan oikeaan aikaan opukset pois. Ja tämän tehtyäni, en aio käydä lainaamassa kirjastolta yhtään mitään uutta opiskeltavaa opusta tänä vuonna. On opiskelukiintiö täys. 

Suosittelen lämpimästi, jos aihe kiinnostaa.

Niina-Matilda Kuusisto: Näkijä III Kahdeksan aamunkoittoa

 

Kirjan kansikuva on itseottamani. Piti ottaa salamavalon kera, kun ei onnistunut ilman sitä. Siksipä kirjan alareunassa on valoheijastuma.

Kirjastolta lainassa, 219 sivuinen, Vesipeili, 2018.

Takakansiteksti:

Lukijoidensa rakastama ja näkijänä tunnettu Niina-Matilda Kuusisto on kahdessa aikaisemmassa Näkijä-teoksessaan kuvannut taivaltaan ja työtään henkiväen kanssa. Henkioppaiden läsnäolo ja ohjaus ovat edelleen luonteva ja kaunis osa Niina-Matildan matkaa.

Tämän odotetun kirjan myötä Niina-Matilda kutsuu sinut piiriin tiipiin tulen äärelle. Sen lämmössä hän opastaa sinua kohtaamaan sisäisen viisaasi, ymmärtämään itsesi oman tarinasi luojaksi ja kuulemaan sinua rakastavan henkimaailman ohjausta.

Niina-Matilda kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti, leikkimielisin sävyin. Kiitollisuus ja rakkaus ovat lähtökohtana hänen jakamissaan opastuksissa. Siivittäkööt ne rohkeuttasi tarttua tietoisesti oman elämäsi ohjaksiin.

Niina-Matildan sanoin:"Rakas lukijani, elä elämääsi - nyt."

Omat tunnelmat:

Tässä aamussa jo aikaisin tuli pääteltyä tämän kirjasarjan kolmas ja tietääkseni tähän mennessä ainakin viimeisimmän kirjan lukeminen. Kuten kirjan nimikin jo kertoo, on tässä kahdeksan aamunkoittoa kuvattu. 

Kirjan lopussa kun oli sisällysluettelo, jonka läpikävin, tuli tunne, että pitää heti lukea uudelleen eräs kohta kirjasta. Lukukohdan sisältämä tieto ei ole tässä hetkessä mitenkään oleellinen tieto, se on vain itselleni, joten en kerro tässä, minkä kohdan kertasin. Muutenkin on tunne, ettei minulla ole osaa, eikä arpaa kertoa kirjan sisällöstä sen enempää, muuta kuin mainita, että tämä oli työstettävä opiskelukirja, joka on nyt luettu ja siis osin kerrattukin. 

Metkasti, kun mietin tämän kirjan lukemista, niin mieleeni nousee tarinassa mainittu tiipii ja sen piiri tulen ympärillä. Sen tilanteen pystyin kyllä näkemään jotenkin elävästi mielessäni. 

Tämän sarjan luettuani tulee tunne, että toivoisin saavani omaan kirjastooni nämä sarjan toisetkin kirjat, sillä se ensimmäinen löytyy jo. Vaikuttavaa luettavaa. En osaa paremmin kuvailla. 

Marja-Leena Tiainen: Montonen ja yks enkeli

 

Oma ottamani kuva kirjan kannesta, ihan hetki sitten. 

Kovakantinen kirja, 123 sivuinen, Painokaari Oy Helsinki, 1990.

Takakansiteksti:

"Mä oon oikeesti kuule melko romanttinen jätkä, mä sanoin siihen. Mä puristin Janettea lujemmin. Konnari kulki ohi ja vilkaisi meitä huvittuneesti."

"Miten toisenlaiselta suudelma tuntuikaan öisen Pariisin kaduilla kuin jossain kuopiolaisen lähiön rappukäytävässä."

Montonen ja yks enkeli sisältää kahdeksan "lovestorya" teini-ikäisten tyttöjen ja poikien unelmista, salaisesta rakkaudesta, sokeasta ihastumisesta, katkerista pettymyksistä, tavallisesta arkipäivästä, jonka keskelle rakkaus leimahtaa kuin ihme.

Omat tunnelmat:

Tuli luettua vihdoin viime viikolla toistamiseen tämä opus loppuun. Aiempi lukutovi tämän kirjan parissa on tullut vietettyä 1991, teini-ikäisenä. 

Oli kyllä melko metkaa palata tämän kirjan tarinoihin alkukeväästä, kun sain kirjan itselleni. Nämä kirjan kahdeksan tarinaa oli kyllä kivaa luettavaa. Itsessään tekstit eivät aiheuttaneet mitään suurta tunteenpaloa, jonka muistin nuoruudessa kirjan parissa kokeneeni, kun kirjastoautolta kesälomalla tämän lainasin. 

Tällä toisella lukukerralla oli hauska huomata, että yhdessä kirjan tarinassa seikkaili yksi naispuolinen A. Ja taas toisessa tarinassa seikkaili eräs miespuolinen A. Ja tämä tarina alkaa vielä metkalta sivultakin. Enkä kyllä yhtään muistellut muutamaa kirjaa hankkiessani netin kautta alkuvuodesta, että saatan törmätä juurikin tässä kirjassa tuttuihin nimiin. Mikä metka yhteensattuma sinänsä. 

Leppoisaa luettavaa ja aina välillä, kun tätä opusta luin, yritin miettiä sitä ensimmäisen lukukerran kesää ja tämän kirjan lukemista. Muutama kesä aiemmin oli tullut hankittua kirjastoautokortti, että sai polkupyörällä hurauttaa kylälle kirjastoautolle lainaamaan muutaman kirjan luettavaksi kesälomalla, kun oikealle kirjastolle oli kuitenkin liika pitkä matka. Sinä kesänä tuli enempi luettua nuorten tyttöjen lehtiä: SinäMinää, MeKaks ja Pamela-lehtikin taisi vielä silloin ilmestyä. Niiden lehtien novellitarinat veivät enempi lukuaikaani, kuin kirjat. 

Alle kouluikäisenä, kun asuimme aika lähellä oikeaa kirjastoa, kävimme lainaamassa muutamia kertoja kirjoja sieltä kirjastolta, jossa oli sitten tulipalo. Muistan sen, kun kuulin siitä ja kauhistuin, että nyt on hienoja kirjoja tuhoutunut. Se oli järkyttävä uutinen. Sen jälkeen paikkakunnalle rakentivat uuden rakennuksen, johon tuli myös kirjastokin. Siellä kuitenkin tuli aika harvoin käytyä lainaamassa kirjoja, kun olimme jo muuttaneet pienelle kylälle ja siellä kävi kirjastoauto iltapäivisin, että ainut kirjojen lainaustovi mahdollisuus tuli vasta kesälomalla, kun oli enemmän aikaa. Lapsuudessa olin aika useana jouluna saanut satukirjoja ja runokirjoja lahjoiksi ja tykkäsin kyllä kirjoista. Ehkä rakkaus kirjoihin ja myös kirjoittamiseen kumpuaa sieltä, tiedä sitten. 

Olen kyllä onnellinen, että on tällainen rakas harrastus, kuin kirjojen lukeminen. Miten paljon tämä tuokaan mukavaa mieltä päiviin, kun tarttuu sellaiseen kirjaan, jonka seurassa viihtyy. Saa ajatukset irti sen hetkisestä elämänkiemuroista toviksi. 

Näin lähtee ajatukset liitoon kaukaisiin vuosiin, kun lukee ja miettii uudelleen luetun kirjan ensilukukertaa. Sitä voipi mennä muistoissaan aikakin pitkälle, jos vain uskaltaa. Minä ainakin uskalsin ja mukavahan tämä matka oli viettää tämän kirjan parissa. Osaltaan lapsuuden ajan ja teiniajan luettuihin kirjoihin uudelleen tarttuminen ja uusinta-lukuhetken viettäminen voi olla terapeuttistakin, ainakin omasta mielestäni. Sellainen tunne mulla on sydämessäni. Näinpä näin.