Oma ottamani kuva kirjan kannesta, ihan hetki sitten.
Kovakantinen kirja, 123 sivuinen, Painokaari Oy Helsinki, 1990.
Takakansiteksti:
"Mä oon oikeesti kuule melko romanttinen jätkä, mä sanoin siihen. Mä puristin Janettea lujemmin. Konnari kulki ohi ja vilkaisi meitä huvittuneesti."
"Miten toisenlaiselta suudelma tuntuikaan öisen Pariisin kaduilla kuin jossain kuopiolaisen lähiön rappukäytävässä."
Montonen ja yks enkeli sisältää kahdeksan "lovestorya" teini-ikäisten tyttöjen ja poikien unelmista, salaisesta rakkaudesta, sokeasta ihastumisesta, katkerista pettymyksistä, tavallisesta arkipäivästä, jonka keskelle rakkaus leimahtaa kuin ihme.
Omat tunnelmat:
Tuli luettua vihdoin viime viikolla toistamiseen tämä opus loppuun. Aiempi lukutovi tämän kirjan parissa on tullut vietettyä 1991, teini-ikäisenä.
Oli kyllä melko metkaa palata tämän kirjan tarinoihin alkukeväästä, kun sain kirjan itselleni. Nämä kirjan kahdeksan tarinaa oli kyllä kivaa luettavaa. Itsessään tekstit eivät aiheuttaneet mitään suurta tunteenpaloa, jonka muistin nuoruudessa kirjan parissa kokeneeni, kun kirjastoautolta kesälomalla tämän lainasin.
Tällä toisella lukukerralla oli hauska huomata, että yhdessä kirjan tarinassa seikkaili yksi naispuolinen A. Ja taas toisessa tarinassa seikkaili eräs miespuolinen A. Ja tämä tarina alkaa vielä metkalta sivultakin. Enkä kyllä yhtään muistellut muutamaa kirjaa hankkiessani netin kautta alkuvuodesta, että saatan törmätä juurikin tässä kirjassa tuttuihin nimiin. Mikä metka yhteensattuma sinänsä.
Leppoisaa luettavaa ja aina välillä, kun tätä opusta luin, yritin miettiä sitä ensimmäisen lukukerran kesää ja tämän kirjan lukemista. Muutama kesä aiemmin oli tullut hankittua kirjastoautokortti, että sai polkupyörällä hurauttaa kylälle kirjastoautolle lainaamaan muutaman kirjan luettavaksi kesälomalla, kun oikealle kirjastolle oli kuitenkin liika pitkä matka. Sinä kesänä tuli enempi luettua nuorten tyttöjen lehtiä: SinäMinää, MeKaks ja Pamela-lehtikin taisi vielä silloin ilmestyä. Niiden lehtien novellitarinat veivät enempi lukuaikaani, kuin kirjat.
Alle kouluikäisenä, kun asuimme aika lähellä oikeaa kirjastoa, kävimme lainaamassa muutamia kertoja kirjoja sieltä kirjastolta, jossa oli sitten tulipalo. Muistan sen, kun kuulin siitä ja kauhistuin, että nyt on hienoja kirjoja tuhoutunut. Se oli järkyttävä uutinen. Sen jälkeen paikkakunnalle rakentivat uuden rakennuksen, johon tuli myös kirjastokin. Siellä kuitenkin tuli aika harvoin käytyä lainaamassa kirjoja, kun olimme jo muuttaneet pienelle kylälle ja siellä kävi kirjastoauto iltapäivisin, että ainut kirjojen lainaustovi mahdollisuus tuli vasta kesälomalla, kun oli enemmän aikaa. Lapsuudessa olin aika useana jouluna saanut satukirjoja ja runokirjoja lahjoiksi ja tykkäsin kyllä kirjoista. Ehkä rakkaus kirjoihin ja myös kirjoittamiseen kumpuaa sieltä, tiedä sitten.
Olen kyllä onnellinen, että on tällainen rakas harrastus, kuin kirjojen lukeminen. Miten paljon tämä tuokaan mukavaa mieltä päiviin, kun tarttuu sellaiseen kirjaan, jonka seurassa viihtyy. Saa ajatukset irti sen hetkisestä elämänkiemuroista toviksi.
Näin lähtee ajatukset liitoon kaukaisiin vuosiin, kun lukee ja miettii uudelleen luetun kirjan ensilukukertaa. Sitä voipi mennä muistoissaan aikakin pitkälle, jos vain uskaltaa. Minä ainakin uskalsin ja mukavahan tämä matka oli viettää tämän kirjan parissa. Osaltaan lapsuuden ajan ja teiniajan luettuihin kirjoihin uudelleen tarttuminen ja uusinta-lukuhetken viettäminen voi olla terapeuttistakin, ainakin omasta mielestäni. Sellainen tunne mulla on sydämessäni. Näinpä näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti