Anna-Lisa Mesterton, Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki 1 Ruotsin vallan iltarusko

Facebookin kirppiksen kautta ostanut syksyllä 2014. Olen rekisteröinyt BookCrossing-kirjaksi. 

Kovakantinen kirja, 416 sivuinen, julkaistu 1999, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä. 

Kirjan takakansiteksti:

Upea, historiallinen televisiosarja nyt kirjana!

Ruotsin vallan iltarusko on Hovimäki-kirjasarjan ensimmäinen osa, joka sisältää paitsi keväällä 1999 televisiossa nähdyt tapahtumat, myös sellaisia hovimäkeläisten vaiheita, joista ei televisiossa ole kerrottu. Sarja kertoo kahden suvun - Lindhofien aatelissuvun ja Sepän torppari-ja käsityöläissuvun - elämäntarinat 1700-luvun lopulta aina nykypäivään asti. Historian myllerrykset eivät kumise taustalla vaan vaikuttavat syvästi ihmisten elämään. Koskettavia ihmiskohtaloita, dramaattisia tapahtumia, todellista historiaa!

Nuori, pennitön luutnantti perii kartanon, ja siitä alkaa hänen perheelleen uusi, työntäyteinen elämä iloineen ja suruineen. Hovimäen kartanokylä on Suomi pienoiskoossa: siellä elävät yhteiskunnan kaikki kerrokset rinnakkain. Kartano on henkinen keskus, jossa musisoidaan, luetaan, politikoidaan ja keskustellaan. Niin kartano kuin torpatkin ovat luonnonvoimien armoilla, kulkutautien ja sotien koettelemina. Hovimäessä eletään vuoroin riemuiten, vuoroin kärsien, syvästi rakastaen mutta väistämättä ajan rattaissa.

Omat tunnelmat kirjasta:

Aloin lukea sarjan ykköskirjaa vasta syyskuulla 2023. Koskaan aiemmin en ole kirjasarjaa lukenut. Olen vain aikoinaan nähnyt telkkarissa YLE TV2:lla vuosina 1999-2003 esitetyn tv-sarjan. Tykkäsin telkkarisarjasta aikoinaan todella paljon ja erityisesti sarjan tunnusmusiikki oli hieno ja tietenkin kaikki sarjan lavastukset ja maisemat ja henkilöhahmot. 

Tätä kirjaa lukiessa aloin miettiä, että onko mahdollista, että jotain todellisuuteen viittaavaa on, kun kirjan alussa sisäpuolella olevaa sukupuuta tutkiessa kiinnittyi silmät Sundeliuksen sukupuussa Helena-rouvan tyttösukunimeen ja kirjan julkaisseen kirjapainon nimeen. Onko jokin yhtäläisyys, vai jokin metka yhteensattuma vain. Sitä pohdin useaan kertaan kirjaa lukiessani. Metka juttu kuitenkin. 

Telkkarisarjaa aikoinaan seuratessa Hovimäen talousmamselli Frieda oli suorastaan jotenkin ärsyttävä henkilöhahmo. Vaan tätä ykköskirjaa nyt lukiessani Friedasta kuitenkin huokui lämpö ja inhimillisyys ja sellainen lempeän tomera äidillisyys, jollaista ei saanut telkkarista sarjaa seuraten avautumaan. En sano, että sarjassa henkilöä näytellyt olisi mitenkään huonosti näytellyt, vaan että kirjaa lukiessa henkilöstä kuoriutuu niin paljon paljon enemmän esille, kun tarinaa lukee omaa, hidasta ja ajan kanssa tarkkasilmäisesti makustelevaan lukuvauhtiin. 

Sepän vaimo Maria. Hän on ihana henkilöhahmo sekä tv-sarjassa aikoinaan ja tässä kirjassakin. Jotenkin kiehtova ja paljon tietävä ja taitava. Suorastaan hurmaava persoona!

Kapteenska Johanna. Ehkä hän alkuun oli hiukan ujo ja varovainen, mutta hänestä kyllä tulee hyvin määrätietoinen ja ihana henkilö jo tässä ensimmäisessäkin kirjassa. 

Magnus Lindhof. Niin ihanan suojelevainen nuorta vaimoaan kohtaan.

Ajan kanssa kun hitaasti makustellen lukee kirjaa, sitä huomaa pieniä kirjoitusvirheitä, kun ei paahtamalla lue hurjaa tahtia eteenpäin kirjan tarinaa. Tässä kirjassa ainakin jälkipuolella oli kirjoitusvirhe, jonka huomasin. Aikoinaan kun kirjaa aloin lukea, ajattelin, etten kerää lapulle kirjoitusvirheitä, jos jotain on, kuten joskus jostain kirjasta olen tehnyt. Se homma on jotenkin turhauttavaa ja aikaa vievää. Mutta miksi kirjapainoon yleensäkin menee kirjojen tekstejä, joissa on kirjoitusvirheitä. Miksi niitä tekstejä ei lueta silmät tarkkoina. Sitä minä vaan tässä mietin. Joo, totuushan on, että kirjojen tekstejä tulee paljon luettavaksi, ettei siinä ehdi tarttua mihinkään pieniin kirjoitusvirheisiin, mutta tarkkaa lukijaa se ärsyttää. Minä nyt takerrun pikkuseikkaan, mutta kerronhan nyt kuitenkin. Kirjoittajahan se on vastuussa ensisijaisesti kirjoitusvirheistä teksteissään, mutta siltikin. Miksi ei ole punakynä sauhunnut. No juu.

Kun olin lukenut tässä illassa kirjan tarinan loppuun viimeiseen sanaan asti, oli jotenkin tunne, että haluan itkeä. Itkeä itseni irti tästä tarinasta. Vielä ei ole itkua ehtinyt tulla, tulin heti kirjoittaan tätä blogiini, ettei jää huomiselle. Sitäkin mietin, että teenkö tästä ollenkaan pientä kirja-arviota kirjablogiini, mutta tässäpä olen tätä kuitenkin kirjoittamassa koneellani. 

Kirjan kansikuva ja videossa tv-sarjan tunnusmusiikki:

Ihan heti en aio ottaa hyllystä sarjan seuraavaa kirjaosaa luettavaksi.

Lämmin suositukseni lukea Hovimäki-sarjan kirjoja.

Anu Viikki

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

Syksyllä 2023 oli Kirjan päivien erikoistarjous-kylkiäislahjana Antti Tuomaisen kirjoittama Tapahtuu huomenna-kirjanen, kun osti kirjoja vähintään 20 eurolla. Kävin paikallisessa Kipa-kirjakaupassa ostoksilla ja ostokseni olivat hiukan alle 30 euroa ja tämä kirja tuli siis kaupan päälle. 

Naputtelen tähän kirjan takakansitekstin:

Lämmin ja hulvattoman pimeä komedia elämän odottamattomista käänteistä

Petteri Puulasmaa tekee kaikkensa saadakseen pitää pienen tyttärensä huoltajuuden. Ennen kaikkea hänen olisi säilytettävä vakaa elämäntilanteensa ja työpaikkansa. Asioita kuitenkin mutkistaa se, että Petteri on puhelinennustaja ja surkea työssään. Kaiken lisäksi hänen pomonsa paljastuu vaaralliseksi rikolliseksi. Kun työpaikalle eräänä päivänä soittaa hieman epätavallisempi asiakas, Petteri päätyy nopeasti selkä seinää vasten. Tarttumalla tarjoukseen hän voisi kääriä sievoisen summan rahaa ja ratkaista kaikki ongelmansa. Mutta kannattaako sieluaan myydä pimeälle puolelle - edes rakkauden tähden?

Antti Tuomainen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykykirjailijoista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa. Britannian arvostetuimpiin sanomalehtiin kuuluva The Times on nimennyt Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi.

Kirjan päivien kunniaksi Kirjakauppaliiton jäsenet antavat Antti Tuomaisen pienoisromaanin kaupan päälle. Lue lisää: kirjanpaivat.fi

Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2023, 134 sivuinen, 17 lukua sisältävä kovakantinen kirja.

Omat tunnelmat kirjasta:

Aloin lukea kirjaa vasta tänä vuonna, huhtikuun alkupäivinä. Kirjan kansikuvahan on ihan mukavan näköinen: on ihan kivat värit, on säkenöintiä ja mystiikkaa. Vois kysyä, notta montako sydämen kuvaa löydät kansikuvasta? Minä löysin 7 kappaletta. Kirjan mukana tullut postikortti on kiva lisä, jossa kirjakaupan leima piristeenä. 

Olen joskus vuosia sitten yrittänyt lukea muistaakseni jotain tämän kirjan kirjoittaneen jotain kirjaa. En edes enää kirjan nimeä muista, muistan vain sen, etten saanut sitä luettua loppuun. Tätä kirjaa ei ole kovin montaa BookCrossing-kirjaksi rekisteröitynä. En ole itse rekisteröinyt tätä, enkä tiedä, rekisteröinkö. Ehkä laitan tällaisenaan etiäpäin jollekin, tai jätän jonnekin jonkun löydettäväksi. 

Tämä on sellainen makupalakirjanen.

Tässä viime päivinä, kun lueskelin kirjaa, tuli tunne, että onkohan kirjoittaja mahtanut miettiä tätä kirjaa kirjoittaessaan, notta tohtiikohan asian ilmaista näin. Ihan varmasti on täytynyt ajatella aihetta hiukan enempi, kun on tästä aiheesta kirjoittanut. Kenties on poikasta epäilyttänyt kirjasta kirjoittaessaan. Aion nyt kirjoittaa suoraan, mitään kaunistelematta. Oli tunne tätä kirjaa lukiessa, että onkohan kirjan kirjoittanut henkilö miettinyt mielessään kyhätessään tarinaa kasaan, notta voi v...., onko aivan pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Mitä v..... mä tällä oikein voitan. Kukaan ei kuitenkaan tykkää tästä, laitanpa joukkoon vähän rikosjutskaa, niin jospa se pelastaa kaiken. 

Kirjan lukemisen jälkeen suorat sanat:

Ärsyttävä, puuduttava, kökköinen, hurmaava, ihana, itkettävä, hellyttävä.

Arponen nousi ykköseksi, Helmi hyvänä kakkosena. Petteri-Richard Leijonamieli hiukan tökerö, Ilona jotenkin laimea, Uumaja suorastaan pahoinvointia aiheuttava, Otto ja Mimosa no, sellaisia.

Herätti tunteita, vaikkakin varmaan tekemällä tehty kirjanen.

Kaikesta huolimatta ja juurikin kaikesta johtuen tykkäsin luetusta. 

Kirjan loppupuolella eräällä aukeamalla vasemman puolen sivua lukiessa näin välähdyksen toisella sivulla. En kerro, mikä kirjan aukeama se oli. Se jääköön salaisuudeksi. Sen kerron, että ajatuksia muistiin kirjoittaessani tuli eräs outo sana. Mitä mahtaa tarkoittaa paradigma. Minä sen jo opiskelin tässä aamussa. En esittänyt kysymystä, joten sillä ei kysymysmerkkiä lauseen lopussa. Yhdessä lauseessa kirjaa lukien mietin, voiko lauseen aloittaa Että-sanalla. No, tässä kirjassa se oli mahdollista. Että ja jotta ja niin edelleen, tuli mieleeni. 

Anteeksi en pyytele tätä kirjoittamaani kirja-arviota tästä tänä aamuna loppuun saatellusta kirjasta. Tämä on minun arvioni ja sehän ei ole keneltäkään toiselta pois, vain minulta, että sitten kuitenkin kirjoitin tästä makupalakirjasesta kirja-arvion tähän blogiini ja teen sen tarkoituksella toisella tavalla, kuin yleensä olen tehnyt. Ihminenhän Voi uudistua, tehdä jotain perin juurin yllätyksellistä. Jep.

Lämmin suositteluni tälle kirjalle, kannattaa lukea. Kiitokset kirjan kirjoittajalle Antti Tuomaiselle kirjan kirjoittamisesta tästä aiheesta. Tämä oli hänen näkemyksensä asiasta.

Sen vielä haluan tähän loppuun kertoa, että voi hyvinkin olla oikeinkin arvostettu kirjailija ja käännetty teoksia vaikka kuinka monelle eri kielelle, niin ei se takaa yhtään mitään, että kaikki ylistää ja kehuu ja tykkää kaikista kirjoittajan kirjoista aina. Se on niin hetki ja kirjakohtaista. Niin monta mielipidettä, kuin on lukijaakin. Jokaisella kuitenkin omansa. 

Tähän loppuun kirjan kansikuva, oma ottamani:

Anu Viikki