Facebookin kirppiksen kautta ostanut syksyllä 2014. Olen rekisteröinyt BookCrossing-kirjaksi.
Kovakantinen kirja, 416 sivuinen, julkaistu 1999, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä.
Kirjan takakansiteksti:
Upea, historiallinen televisiosarja nyt kirjana!
Ruotsin vallan iltarusko on Hovimäki-kirjasarjan ensimmäinen osa, joka sisältää paitsi keväällä 1999 televisiossa nähdyt tapahtumat, myös sellaisia hovimäkeläisten vaiheita, joista ei televisiossa ole kerrottu. Sarja kertoo kahden suvun - Lindhofien aatelissuvun ja Sepän torppari-ja käsityöläissuvun - elämäntarinat 1700-luvun lopulta aina nykypäivään asti. Historian myllerrykset eivät kumise taustalla vaan vaikuttavat syvästi ihmisten elämään. Koskettavia ihmiskohtaloita, dramaattisia tapahtumia, todellista historiaa!
Nuori, pennitön luutnantti perii kartanon, ja siitä alkaa hänen perheelleen uusi, työntäyteinen elämä iloineen ja suruineen. Hovimäen kartanokylä on Suomi pienoiskoossa: siellä elävät yhteiskunnan kaikki kerrokset rinnakkain. Kartano on henkinen keskus, jossa musisoidaan, luetaan, politikoidaan ja keskustellaan. Niin kartano kuin torpatkin ovat luonnonvoimien armoilla, kulkutautien ja sotien koettelemina. Hovimäessä eletään vuoroin riemuiten, vuoroin kärsien, syvästi rakastaen mutta väistämättä ajan rattaissa.
Omat tunnelmat kirjasta:
Aloin lukea sarjan ykköskirjaa vasta syyskuulla 2023. Koskaan aiemmin en ole kirjasarjaa lukenut. Olen vain aikoinaan nähnyt telkkarissa YLE TV2:lla vuosina 1999-2003 esitetyn tv-sarjan. Tykkäsin telkkarisarjasta aikoinaan todella paljon ja erityisesti sarjan tunnusmusiikki oli hieno ja tietenkin kaikki sarjan lavastukset ja maisemat ja henkilöhahmot.
Tätä kirjaa lukiessa aloin miettiä, että onko mahdollista, että jotain todellisuuteen viittaavaa on, kun kirjan alussa sisäpuolella olevaa sukupuuta tutkiessa kiinnittyi silmät Sundeliuksen sukupuussa Helena-rouvan tyttösukunimeen ja kirjan julkaisseen kirjapainon nimeen. Onko jokin yhtäläisyys, vai jokin metka yhteensattuma vain. Sitä pohdin useaan kertaan kirjaa lukiessani. Metka juttu kuitenkin.
Telkkarisarjaa aikoinaan seuratessa Hovimäen talousmamselli Frieda oli suorastaan jotenkin ärsyttävä henkilöhahmo. Vaan tätä ykköskirjaa nyt lukiessani Friedasta kuitenkin huokui lämpö ja inhimillisyys ja sellainen lempeän tomera äidillisyys, jollaista ei saanut telkkarista sarjaa seuraten avautumaan. En sano, että sarjassa henkilöä näytellyt olisi mitenkään huonosti näytellyt, vaan että kirjaa lukiessa henkilöstä kuoriutuu niin paljon paljon enemmän esille, kun tarinaa lukee omaa, hidasta ja ajan kanssa tarkkasilmäisesti makustelevaan lukuvauhtiin.
Sepän vaimo Maria. Hän on ihana henkilöhahmo sekä tv-sarjassa aikoinaan ja tässä kirjassakin. Jotenkin kiehtova ja paljon tietävä ja taitava. Suorastaan hurmaava persoona!
Kapteenska Johanna. Ehkä hän alkuun oli hiukan ujo ja varovainen, mutta hänestä kyllä tulee hyvin määrätietoinen ja ihana henkilö jo tässä ensimmäisessäkin kirjassa.
Magnus Lindhof. Niin ihanan suojelevainen nuorta vaimoaan kohtaan.
Ajan kanssa kun hitaasti makustellen lukee kirjaa, sitä huomaa pieniä kirjoitusvirheitä, kun ei paahtamalla lue hurjaa tahtia eteenpäin kirjan tarinaa. Tässä kirjassa ainakin jälkipuolella oli kirjoitusvirhe, jonka huomasin. Aikoinaan kun kirjaa aloin lukea, ajattelin, etten kerää lapulle kirjoitusvirheitä, jos jotain on, kuten joskus jostain kirjasta olen tehnyt. Se homma on jotenkin turhauttavaa ja aikaa vievää. Mutta miksi kirjapainoon yleensäkin menee kirjojen tekstejä, joissa on kirjoitusvirheitä. Miksi niitä tekstejä ei lueta silmät tarkkoina. Sitä minä vaan tässä mietin. Joo, totuushan on, että kirjojen tekstejä tulee paljon luettavaksi, ettei siinä ehdi tarttua mihinkään pieniin kirjoitusvirheisiin, mutta tarkkaa lukijaa se ärsyttää. Minä nyt takerrun pikkuseikkaan, mutta kerronhan nyt kuitenkin. Kirjoittajahan se on vastuussa ensisijaisesti kirjoitusvirheistä teksteissään, mutta siltikin. Miksi ei ole punakynä sauhunnut. No juu.
Kun olin lukenut tässä illassa kirjan tarinan loppuun viimeiseen sanaan asti, oli jotenkin tunne, että haluan itkeä. Itkeä itseni irti tästä tarinasta. Vielä ei ole itkua ehtinyt tulla, tulin heti kirjoittaan tätä blogiini, ettei jää huomiselle. Sitäkin mietin, että teenkö tästä ollenkaan pientä kirja-arviota kirjablogiini, mutta tässäpä olen tätä kuitenkin kirjoittamassa koneellani.
Kirjan kansikuva ja videossa tv-sarjan tunnusmusiikki:
Ihan heti en aio ottaa hyllystä sarjan seuraavaa kirjaosaa luettavaksi.
Lämmin suositukseni lukea Hovimäki-sarjan kirjoja.
Anu Viikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti