Kirjastolta kesäkuussa lainattu opus, 275 sivua, 2. painos, Karisto Oy Hämeenlinna, Bookwell Oy Juva 2014.
Takakansiteksti:
Huikaisevan ihana kartanosarja tulvii romantiikkaa ja menneiden vuosien nostalgiaa.
Helkalan kartanon nuoret ovat varttuneet ja nousemassa omille siivilleen. Yhden hurmaavan kesän ajaksi Helkalan kartanon tapahtumien keskipisteeksi nousee perheen vanhin tytär Emmi, josta on kasvanut viehkeä ruskeasilmäinen kaunotar ja joka opiskelee Helsingissä eläinlääkäriksi. Emmi saapuu kesäksi kotiin Helkalaan, missä hän tutustuu kotikunnan eläinlääkäriä tuuraavaan Panuun. Yhteinen ammatti lähentää nuoria, ja vähitellen heidän välilleen kasvaa muutakin yhteistä, niin Emmiltä unohtuu lääkäriksi opiskeleva kouluaikojen rakkaus, Amerikanvuottaan viettävä Riku. Riku palaa kuitenkin kesän lopulla Suomeen, eikä Riku ole unohtanut...
Itseottamani kuva kirjaston kirjasta, tovi sitten ja pienensin kuvaa Paint-ohjelmalla, jottei ihan hurjan isona kuvana tule tähän.
Omat ajatukset ja tunnelmat tässä keskiviikko-päivän aamussa loppuun luetusta kirjasta:
Tämä oli siis toinen lainauskerta ja lukukerta tälle sarjan kirjalle.
Olen aiemmin lukenut kirjan keväällä 2019.
Jo kirjaa lainattaessa oli mielessäni, että varmaan olen lukenut tämän kirjan, mutta lainasin silti, jotta saan hiukan palauttaa sarjan tarinaa mieleeni hiukan paremmin.
Kotona luettujen kirjojen listoja selatessani löytyikin just kevään 2019 luettujen joukosta.
Alkuun lueskelinkin tätä kirjaa sarjan seuraavan kirjan rinnalla jonkin aikaa vuorotellen, kun meinasin, että vain sieltä täältä lueskelen tätä jo kertaalleen luettua.
Luinkin ihan kokonaan enstää tämän opuksen loppuun, jättäen sen seuraavan kirjan odottaan loppuun lukemista.
Kyllähän tämä joitakin muistoja toi mieleeni. Jotakin ärsyttävää tarinassa oli, mutta en antanut periksi, vaikka suunnattomasti vihastutti lukiessa tietyt soutamiset ja huopaamiset ja lukuisat kirjoitusvirheet, joita löytyi useilta sivuilta.
Tähän kohtaan sopii kommenttina mielestäni hyvin sanonta: Mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä ja suuret on valttia.
No, yhden henkilön nimi oli ärsytyksen kohde ja itseäni kiusaten siltikin lainasin kirjastolta tämän kirjan silloin kesäkuussa.
Halusin testata omaa ärsytyskynnystäni. Sisukkaasti halusin seurata kirjan tarinassa, kuinka homma etenee.
En pahemmin muistanut ekasta lukutovista reilun viiden vuoden takaa oikeastaan mitään tästä kirjasta. Joidenkin luettujen kirjojen tarina ei pahemmin jää mieleen ja se, mitä sattuu jäämään, saattaapi poistua mielestä.
Niinhän se on, että jollei kirjailija tee kirjansa tarinaan mitään ärsyttävää/kiinnostusta herättävää tapahtumaa, vaan kirjan tarina olisi pelkästään täyttä siirappia ja hunajaa, alusta loppuun asti ihanaa rakkaustarinaa, ei siitä kovin pitkää kirjaa tulisi. Sen kirjan tarina olisi kenties jo yhdellä sivun puolikkaalla kerrottu loppuun.
Kun kirjailija kehittelee pienen jäynäkoukun tarinaan, saapi sillä lukijan koukuttuun sarjaan ja lueskelemaan useampiakin kertoja saman kirjan. Ja kyllähän tämä aivan ihanaa kesäistä tarinaa on, tässä Helkala-sarjassa.
Vaikka tässä kirjassa oli nyt hiukan sellaista surumielistä tapahtumaa, vaan kun tarinaan tuli pienesti mukaan Adele-täti, niin hänestä jollain tavalla huokui sellainen mukavan piristävä lämminhenkisyys kivojen kommenttiensa keralla. Jännällä odotan, onko hän sarjan seuraavassa kirjassa vielä mukana, toivottavasti.
Tämä luettu kirja on vasta kymmenes tänä vuonna lukemani kirja.
Tästä jatkan seuraavan kirjan jatkolukuun.
Jos haluaa kivaa kesäistä kirjasarjaa lukea, kannattaa lainata kirjastolta tätä sarjaa.
Metkaa oli, kun kirjastoreissun jälkeen kävin yhdessä kaupassa, oli siellä villisti vapautettuna BookCrossing-kirjana just tämän Helkala-sarjan kirja, jota en ole lukenut. Katsoin vain takakansitekstin kirjasta ja jätin sinne hyllyyn odottaan jotain kesälomareissullaan olevaa uutta lukijaa.
Anu Viikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti