Inga Röning: Hippiäinen

 

Itse otettu kuva tovi sitten luetusta kirjasta. HUOM! Valkoinen orbi/enkelipallo kirjan kannen vasemmassa reunassa. Hänkin halusi tulla kuvaan. Otin kolme kuvaa kirjan kannesta ja tässä ekassa kuvassa oli vain kyseinen enkelipallo. Aika jännä juttu.

Kirjan olen joitakin vuosia sitten ostanut kirjakaupalta, enkä muista, mitä hintaa tällä kirjalla silloin oli. Kovakantinen kirja, 410 sivuinen, Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki 2015, painettu EU:ssa, niin sanoo kirjan tiedot.

Takakansiteksti: 

Seksistä voi tietyissä olosuhteissa seurata tiineys eli siunattu tila. Kreeta Nymanilla siihen mahtuu koko tunnespektri ja vähemmän loogis-lineaarista ajattelua, oudohkoja tapahtumia, rationaalisia ja erittäin epärationaalisia murheita. Miten huolehtia ihan oikeasta ihmistaimesta, kun samanväristen sukkien löytäminen kaapista on ylivoimaista?

Raskausromaani vertaistueksi tai käyttömanuaaliksi.

Hippiäinen on Inga Röningin ensimmäinen aikuisten romaani. Aiemmin hän on kirjoittanut kuvakirjoja, lasten ja nuorten proosaa sekä käsikirjoittanut liikkuvaa kuvaa mm. YLElle.

Omat tunnelmat luetusta kirjasta:

Ensinnäkin oli veikeää pidellä käsissä tätä kirjaa, kun kirjassa ei ole paperikansia mukana, niin kuin yleensä julkaistuissa useammissa kirjoissa on ollut, joita olen ostanut milloin mistäkin. Tämä kirja tuntui kivalle käteeni, kun on tartuntapintainen kannetus ja mukavan paksu kirja, ei mikkään liru ja keltainen väri on pirteä väri silmille ja kannen kuvahan on aivan hurmaavan ihana.

Aivan kirjan alusta asti oli kivan hauskaa lukea tätä opuksen tarinaa. Niin hienosti kirjoitettu ja upean kuvauksellinen kerronta tarinassa, jotta tässä ihan eli mukana Kreetan tarinassa. Niin hauska motoristi-nainen ja luku 3 on varsinkin niin hykerryttävän hauskasti kirjoitettu, että piti tässä aikaisessa aamussa lukea uudelleen ja nauraa. 

Nauraminenhan teköö hyvää moneltakin osin ja kyllä, tätä kirjaa lukiessa vietin monia hauskoja hetkiä sohvalla istuen ja lukien. 

No, eihän tämän kirjan kokonaislukuhomma ainaista naureskelua ollut, se ois ollut jo liian ilkiää, eli kyllä tässä oli paljonkin sellaista koskettavaakin mukana, niin kuin hyvässä tarinassa ja myös oikeassa elämässäkin on. 

Ei elämä voi olla ainaista ihanuutta. Sehän siitä justaan teköökin elämää, kun on ihania hetkiä, on mukavia hetkiä ja on sitä ikävää ja synkkää ja pimeää ja taas sen jälkeen aurinko paistaa ja on ihanaa. Sellaistahan se on, elämä. Ja tässä kirjassa oli sitä kaikkea, mitä tähän hetkeen elämässäni tarvitsin, jonka aikaa tämä kirja kulki viikoissani ja kuukausissani mukana lueskelun kohteena.

Paljon kiitoksia kirjan kirjoittaneelle henkilölle. Tämä ol eka tutustuminen hänen tuotantoonsa. Kenties joskus jotain muutakin häneltä luen. Jää nähtäväksi. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa ihan, vaikkei vauvajutut olisikaan ajankohtaisia juttuja. 

Anu Viikki

Marianne Power: Rikkaaksi hoikaksi naimisiin

 

Itseottamani kuva tästä pokkarista.

Aikoinaan Onnenkirppikseltä Tuurista ostettu pokkari, 432 sivua, Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy, Helsinki, toinen painos, painopaikka Norhaven(o pitäs olla sellainen jänskä, mutta en tiijä, miten se tehhään, anteeksi) 2019. Suomentanut Marika Saastamoinen. Englanninkielinen alkuteos Help me - One woman´s quest to find out it self-help really can change her life, ilmestyi 2018. 

Takakansiteksti:

"OLIN MYÖS OPPINUT PALJON. LAMPEEN HYPPÄÄMINEN OLI OPETTANUT, ETTÄ ELÄMÄ ALKAA SILLÄ HETKELLÄ, KUN PAINAA TELKKARIN OFF-NAPPULAA JA PÄÄTTÄÄ NOSTAA TAKALISTONSA SOHVASTA. STAND UP JA YLEISÖN EDESSÄ PUHUMINEN OLIVAT OPETTANEET, ETTÄ MINULLA OLI ENEMMÄN KYKYJÄ KUIN LUULIN. KARAOKE OLI OPETTANUT, ETTÄ ELÄMÄSTÄ TULEE PALJON HAUSKEMPAA, KUN SEN OTTAA KEVYESTI."

Marianne Power on kolmikymppinen nainen, joka paiskii töitä ja maksaa vuokransa säntillisesti, mutta on kadottanut elämän tarkoituksen. Koska missään ei ole mitään järkeä, Power päättää lukea 12 self help- opasta ja noudattaa kunkin niistä ohjeita kuukauden ajan.

Katoavatko kaaostuneet luottokorttivelat, kun pyytää enkeleiltä apua? Löytyykö puoliso, kun lopettaa nöyristelyn ja viisveisaa kaikesta? Onko mahdollista laihtua ihan vain ajattelemalla itsensä hoikaksi? Power päätyy myös elämään omat hautajaisensa etukäteen.

Värikäs tarina syvenee yhteiskunnalliseksi: kun naisen paikka ei ole enää nyrkin ja hellan välissä, niin missä se on, ja mitä kannattaisi tavoitella?

Ajatukseni tämän kirjan tarinan lukemisesta:

Aloitin pokkarin lukemisen jo aikoja sitten, mutta vasta tässä aamussa sain vihdoin luettua loppuun. Kävi jännä juttu, kun otin kirjan käteeni, niin kirjanmerkki irtosi kirjan välistä ja enhän mä muistanut, missä kohdin kirjanmerkki pokkarin loppupuolella oli ollut, joten piti selata pokkaria hiukan taaksepäin ja lukea muutamat kirjan loppupuolen luvut uudelleen.

Aivan koko kirjan tarinan lukemisen ajan tässä kuukausien kuluessa olen monia kertoja itkenyt ja nauranut lukutoveissa. Niin ihanasti, sympaattisesti ja hienokerronnallisesti on kyllä tämä kirjan tarina kirjoitettu ja eritoten suomennettu. Aivan varmasti alkuperäinenkin kirja on hieno ja hauskaa ja koskettavaa luettavaa, mutta niin on kyllä tämäkin, suomenkielinen pokkari. Ainakin minulle tämä oli niin ihanaa luettavaa, että oksat pois. Olen itsekin jonkin verran elämäni aikana lueskellut itsetaito-oppaita ja etsinyt niistä monenmoisia vastauksia elämän kiperiin hetkiin. Toisten henkilöiden omat kokemukset tuovat monesti kosketuspintaa omaan elämään vertaistuen muodossa ja sitä tämä pokkarin tarina kyllä on. Yleensä en taita minkään kirjan sivun kulmia, mutta nyt tästä pokkarista tuli taitettua, kun oli itselleni niin hienoja lauseita tarinassa. 

Hienot lauseet kirjassa, ilman sivujen numeroita: 

Ongelmat alkoivat vasta, kun tapasin jonkun, josta voisin oikeasti tykätä.

Kun täydellisyyden tavoittelu tai itsen turruttaminen ei tuota tulosta, valitsemme kolmannen konstin: irrottaudumme elämästä, emme suostu tuntemaan enää tunteitamme, ryhdymme erakoiksi.

Häpeä katoaa, kun jaamme tarinamme sellaisen ihmisen kanssa, joka vastaa siihen empatialla ja ymmärryksellä.

Paraneminen alkaa, kun jakaa oman tarinansa sellaisen ihmisen kanssa, joka on sen kuulemisen arvoinen. 

Syvä rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunne on kaikkien naisten, miesten ja lasten perustarve. Kun tuo tarve ei täyty, emme pysty toimimaan siten, kuin meidän olisi tarkoitus toimia. Romahdamme. Masennumme. Turrutamme itsemme. Kipuilemme. Satutamme toisia. Sairastumme.

Hän skypetti minulle. Tavallisesti suljin kameran, kun juttelin hänen kanssaan, koska pelkäsin näyttäväni ruudulla Michelin-ukolta. Tällä kertaa annoin naamani näkyä. Sydämeni heitti kärrynpyörää, kun näin hänet, oli vaikea katsoa häntä silmiin.

Minä tykkään sinusta ja ajattelen sinua.

Olin niin kauhuissani avoimuudestani, että minusta tuntui siltä, kuin olisin voinut oksentaa sydämeni kautta. 

Äänettömyys kahden ihmisen välillä tuntui läheisemmältä ja aidommalta kuin mikään sanoilla ilmaistu. Sydäntäni vihloi. Tuntui siltä, etten saanut henkeä. Halusin tuon tunteen loppuvan. Se oli liikaa minulle. 

Rakastan itseäni ja hyväksyn itseni.

Itsensä rakastaminen on itsestä huolehtimista ja myötätuntoa itseään kohtaan, kaikkien omien pikkuvikojen hyväksymistä. 

Kun ihminen oppii rakastamaan itseään, hänen elämänsä kohentuu ihmeellisellä tavalla. Hänestä alkaa tuntua paremmalta. Hänen ihmissuhteensa joko syventyvät tai, jos ne ovat olleet haitallisia, katkeavat ja korvaantuvat paremmilla. Itsensä rakastaminen ei ole helppoa. 

Ehkä et koskaan edes tarvinnut koko self helpiä. Sinun piti vain tanssia enemmän!

Olet syttynyt eloon. 

Hymyilin itselleni. Näin naisen, joka oli tehnyt ällistyttäviä tekoja viimeisen kuudentoista kuukauden aikana. Hyväsydämisen, vahvan, rohkean ja voimakkaan naisen. Naisen, joka oli syttynyt eloon ja kihisi elinvoimaa. Olin ylpeä itsestäni. Todella ylpeä. Olin myös valmis.

Olin kyllästynyt itsesuggestioihin ja teeskentelemään onnellista, kun halusin kiroilla ja mököttää. 

Rakastan itseäni ja hyväksyn itseni. Juuri sellaisena kuin olen.

Minun pitäisi vain olla se, kuka olin. Hyvässä ja pahassa. 

Annoin kyynelten tulla. Jälleen kerran. Kuluneen vuoden näkyvin vaikutus oli se, että se oli muuttanut minut palopostiksi. 

No niin. Siinä se oli. Olin saapunut päätepysäkille pitkän matkan jälkeen. Tunsin saavuttaneeni jotakin suurta, ja se sai minut liikuttumaan. Mutta samalla tunsin oloni tyhjäksi. 

Olin kohdannut pimeässä vaanineet möröt ja selviytynyt. Enkä pelkästään selviytynyt. Olin löytänyt mielenrauhan ja paikkani maailmassa. 

Itseparannusprojekti oli muuttunut matkaksi itsehyväksyntään. Matkan varrella oli tapahtunut ihme: olin oppinut rakastamaan itseäni.

En ollut parantanut itseäni vaan kasvanut itsekseni. 

Kun on lukittuna omasta surkeudesta rakentuneeseen vankilaan, ei pysty olemaan aidosti ystävällinen tai päästämään toisia lähelle. Silloin aiheuttaa usein myös harmaita hiuksia läheisilleen. 

Kun itseviha ei enää sumentanut näkökykyäni, pystyin näkemään ympärilläni olevat ihmiset.

Magiasta pääsee osalliseksi vain toisten ihmisten kautta. Magiasta, jota voi kutsua myös rakkaudeksi. 

Itsestä kirjoittaminen ei ole ongelmatonta.

Siinäpä niitä hienoja lauseita lukemastani hienosta ja koskettavan ihanan mukavan hauskasta kirjasta. Ihanan arvoituksellinen myöskin. Miten on käynyt miehen kanssa. Sitä voi vain mietiskellä ja arvailla.

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa.

Anu Viikki