Mari Mörö: Vapaasti versoo Rönsyjä puutarhasta

Jes, mä tein sen! 

Kirjastolta lainattu Juhannuksen jäläkeen.

Kirjassa sivuja 200, julkaistu 2010, Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa / Kirjapaja, Helsinki.

Takakansiteksti tähän kohtaan:

Kukkapenkin ja kannonnokan välimaastosta

KÄRHÖMATKAILUA, PUUTARHAN SYNTYMÄPÄIVÄT JA MÖRÖNPERÄLLE ADOPTOIDUT KASVIPIENOKAISET.

Viherturaaja katselee maailmaa kasvien korkeudelta, mikä tarjoaa oivallisen perspektiivin myös ihmiseloon. Yksi tykkää yllätyksistä, toinen omistautuu yhdelle asialle, kolmas rakastaa traditioita -ei väliä, kunhan pyrkimys on omannäköinen. Epätietoiselle aloittelijalle fuusioretro voi tosin olla pihamaalla varmin vaihtoehto, ja asennetta, sitä viherturaaja tarvitsee kottikärryjen merkistä riippumatta. Mörönperällä turaajalle oppia tarjoavat kasvikunnan ihmeiden lisäksi nyt myös eläimet: kotitarvekanalan kanat ja kesävieraiksi saapuneet lampaat. Mikäpä on turaajan rientäessä pihamaalle, kun Gilbert-kukko on kajauttanut aamukiekaisun ja lammaslauma laulaa heräämisen ilosta. Paratiisillinen päivä kasvun palveluksessa voi jälleen alkaa.

"Luovuuden areenana puutarha on vertaansa vailla. 

Me kierrätämme, peuhaamme ja pyöritämme, loihdimme uutta ja siinä sivussa saamme vanhat asiat tuntumaan tuoreilta. 

Silti luonto vetää pitemmän korren. 

Se tekee kaiken paremmin, minkä nöyrästi ymmärrämme. 

Kaikki värit ja muodot, kaikki elämän miljoonat mahdollisuudet ja variaatioiden variaatiot. 

Kun niiden edessä pysähtyy, tietää mikä on arvokasta.

Hevosvoimia emme kumarra, mutta hevosenturpapuu tai lampaankorva herkistää."

Koetanpa laittaa tähän väliin kirjasta ottamani kuvan. Toivottavasti onnistuu:

Onnistuihan se, kuvan liittäminen koneelta tähän. Kiva juttu.

Omat tunnelmat ja ajatukset tovi sitten loppuun luetusta, neljännestä kirjastolta, Juhannuksen jälkeen lainatusta kirjasta:

Olen muistaakseni kerran aiemmin lukenut yhden kirjan tältä kirjailijalta ja siitäkin on aikaa. Tämän kirjan sisälirpakkeessa on pienesti tekstiä kirjailijasta. Sitä en nyt tähän kirjoitukseeni lisää. Vasta eilen iltasella kirjaa lukiessani huomasin, että kannessahan on sudenkorennon kuva. En ollut sitä aiemmin laittanut niin merkille. Tämä kirja läksi kirjastolta mukaani ihan vain takakansitekstin ja kirjan nimen perusteella. En ole aiemmin lukenut puutarha-harrastukseen liittyviä tarinakirjoja, tämä oli aivan ensimmäinen, joka tuli vastaani kirjaston hyllyltä. 

Hauskaa luettavaa aluksi ja ihan naurun pyrskähdyksiä tätä lukiessa kyllä tuli. Aihekin oli ihan kiehtova, vaikken mikkään viherpeukku olekaan. Olen minä kertaalleen pihaani tehenyt kaksi kukkapenkkiä jo vuosia sitten. Eihän ne menestyneet, kun aidan toiselta puolen yhteen penkkiin myllersi vissiin silloisen naapurin laittamat Elämänlanka-kukat ja ne ovatkin olleet siitä lähtien joka kesä riesana, joten tuhoutui se kukkapenkki, jonka olin suurella työllä ja vaivalla itselleni ilostuksena tehenyt. 

Toinen kukkapenkki meni pilalle vesisateiden takia vesiräystään alla. Siihen loppui kukkapenkkien teko. Kyllähän mä hankin useana kesänä muita kesäkukkia, joita oli useissa isoissa kukkapurkeissa terassilla ja tietenkin amppeleita ja piha oli mielestäni ihan kauniina kesäisin. 

En enää kiinnostu laittamaan terassia mitenkään ihmeellisesti kesäkuntoon, kun naapurissa asuu ukkoja, jotka savuttaa röökeillään terassilla, niin eihän sitä pahemmin kesäpäivää voi terassilla viettää, ellei sitten halua hönkäillä röökin savua. Aamutuimaan vain yhden kesäkukan käyn kastelemassa pihassa ja se siitä. 

Kirjassa olevat värssyt on kyllä mukavaa luettavaa. Niistä tykkäsin kyllä todella paljon. Tämäkin kirja on julkaistu jo 14 vuotta sitten, mutta minulle tämä oli aivan uusi löytö kirjastolta. Minä tykkään lukea hiukan vanhempia julkaistuja kirjoja, joita kirjastossa kyllä on vaikka miten, jos vain rohkeasti lähtee etsimään ja löytämään. Minä löysin neljä kirjaa ja ehdin ne jopa lukea kaikki neljä, 969 sivua yhteensä ja palautusaikaakin jäi vielä muutama tovi. Se kyllä yllätti, että neljä viikkoa ja neljä luettua kirjaa, wau! Minä siis tein sen: selätin itselleni kesäksi asettamani kirjastohaasteen: käydä lainaamassa kirjoja ja lukea ne. Ja nyt minä olen sen tehenyt. Ihan ihmeellistä kyllä! En olisi uskonut, että jaksan ja ehdin neljässä viikossa tämän nipun kirjoja lukea, mutta niin vain luin. Vielä tietty kirjojen palautus ja pysyn kyllä poissa muuten kirjastolta, en aio mennä uutta luettavaa lainaamaan. Kyllä nämä oli nyt tässä ja siirryn omien, jo aloitettujen kirjojen lueskeluun. Saa kaikessa rauhassa lukea, ei tartte hötkyillä, eikä paahtamalla lukea, vaan saapi rauhassa ajatusten kera makustella lukemaansa. 

Eipä mulla muuta. Kiitos kirjailijalle tästä tarina-kirjasta. Mukava vaihtelu oli.

Kivaa kesää 2024!

Anu Viikki

Johanna Marttila: Häät Helkalassa

Kirjastolta lainassa oleva, julkaistu 2002,  Karisto OY Hämeenlinna, 266 sivuinen kovakantinen kirja.

Kirjoitanpas tähän seuraavaksi kirjan takakansitekstin:

Rakastettu Helkalan kartanon tarina jatkuu

Helkalan vanhin tytär Emmi on valmis eläinlääkäri ja aloittaa työt kotipitäjässään. Hänen sulhasensa Riku saa terveyskeskuslääkärin paikan samalta paikkakunnalta, ja nuoret alkavat rakentaa yhteistä pesää Helkalan piharakennukseen. Myös Emmin sisarukset ovat varttuneet: näyttelemistä harrastava Jenni on löytänyt poikaystävän Englannin-matkaltaan, pieni tarmonpesä Sanna ehtinyt rippikouluikään ja Mikko ostaa pamauttanut naapurin lypsykarjan. Mutta kummimpia kuuluu veli Antilta: hänen morsiamensa odottaa vauvaa. Emmi saa huikean idean kesäisistä kaksoishäistä, ja niin kartanossa aletaan valmistella juhlia, jotka panevat liikkeelle koko Helkalan väen!

Johanna Marttila vie lukijansa romanttiseen kartanomiljööseen, jossa on säilynyt runsaasti menneiden aikojen hohdetta. Edellisistä osista tutut henkilöt tavataan kuin vanhat, rakkaat ystävät.

Laitan tähän itseottamani kuvan kirjaston kirjan kannesta:

Wau, onnistui kuvan liittäminen koneelta tähän blogikirjoitukseeni. 

Tässä lauantain alkajaisiksi jatkoin aamupalan jälkeen tämän kirjastolta lainassa olevan opuksen lukemista ja päätin, että tänään luen loput luvut, jotta pääsen kirjoittaan tänne kirjablogiini pienen kirjoituksen tästä.

Oli käytävä luettujen opusten listaukset lävitse, mutta en ole tätä kirjaa koskaan aiemmin lukenut. Tämä oli aivan ensimmäinen kerta tälle kirjan tarinalle. Itseltäni löytyy pari muuta Johanna Marttilan kirjaa, jotka olen aikoinaan lukenut ja kyllä tykännyt niistä silloin ja jokusen kirjaston kirjoina lukenut ja nyt oli tämän vuoro tulla luetuksi.

Mitäpäs tästä tarinasta oikein kirjoittaisin.

Kyllä mä tykkäsin tätä lukea, kun aloitin tosiaan lukeen sen Helkalan kilpakosijat-kirjan kanssa vuorotellen. Kenties mä nyt jätän Helkala-sarjan taakseni, enkä etsi näitä kirjoja enempää luettavaksi. Tässä kirjassa kun kerrottiin kartanosta, niin ihan väkisinkin tuli mieleeni Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjasarja, jonka olen aikoinaan lisännyt toivekirjalistalleni, että jos löytäisin, niin lukisin kyllä. Tammimäki-sarja on se sarja, jota tässä mietin. 

Kun sitten aloin lukemalla lukea tätä kirjaa ja kertomuksessa oli tästä Antin morsiamesta kerrottu, niin aloin miettiä, että niin, sehän taisi olla ihanassa Katajamäki-sarjassa yhden henkilön etunimi sama, kuin tässä Helkala-sarjassa tämän Antin morsiamen nimi on. Niin tuli tunne, että kyllä se Katajamäki-sarjan seuraava kirja on kovin tarjolla luettavaksi, kun on näitä kesäisiä kirjoja lukiessa koko ajan mielessäni ja vertaan näitä luettuja vain Katajamäki-sarjan kirjoihin ja tapahtumiin. Minähän aloitin sen sarjan uudelleen lukemisen muutama vuosi sitten.

Se nyt on vaan niin, että Katajamäki-sarja on mun lempikirjasarjani, ollut siitä lähtien, kun löysin aikoinaan sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa kovakantisina ja melko edulliseen hintaan eräästä kaupasta. Eihän ne just ne kyseiset kirjat ole mulla enää, kun aloin harrastaa BookCrossingia kesällä 2011, niin siinä harrastuksen hurmiossa laitoin just ne kovakantiset kirjat maailmalle uusia lukijoita löytämään ja tietenkin alkoi harmittaan ja onneksi on netissä moniakin paikkoja, joista onnekseni onnistuneesti olen saanut hankittua itselleni sarjan pokkariversioita ja muutamat kovakantisetkin. 

Mutta joo, mie aloin taas rönsyillä, en mahda sille mitään, mitä ajatuksia luetut kirjat minussa herättää. Minä olen rönsyilijä, kun pääsen oikein vauhtiin koneella kirjoittaen ja varsinkin, jos jokin luettu herättää joitakin ajatuksia hiukan sieltä ja täältä, niin minähän kirjoitan ne tänne kirjablogiini, nih. 

Hiukan piti googeloida kirjailijaa ja löytyihän Kirjasampo-sivulta mukava kirjoitus, jonka luin. Minulla löytyy kirjoituksessa mainitun kirjasarjan yksi kirja, aika veikeetä.  En ole vielä sitä lukenut, vaikka on ollut odottamassa lukuvuoroaan jo jokusen vuoden ja olen sen rekisteröinyt silloin myös BookCrossing-kirjaksi. Kenties se on kirja, joka ei lähde minnekään kokoelmastani. Aika näyttää kuitenkin.

Olen joskus aiemminkin käyttänyt googelin tietoja tutustuakseni kirjailijoihin, joiden kirjoja lueskelen, en tosin aina. Kun eihän oikein muutoin pysty tutustumaan kirjailijoihin ja joskus on mukavaa löytää kirjailijan itsensä kirjoittamaa omaa tarinaa luettavaksi, vaikkei sitä paljoa olisikaan. Jo muutamakin rivi tuo tiettyä kivaa tunnelmaa luettuun kirjaan. 

Kyllä kannattaa tutustua Johanna Marttilan tuotantoon ja kivoja kirjoja nämä Helkala-sarjan kirjat ovat. Tässäkin Häät Helkalassa-kirjassa oli hyvin monipuolisesti tapahtumia. Sekä hiukan haasteellista, että surullista, mutta kuitenkin kivoja tapahtumia. Kaikkein parhainta olisi lukea sarja alusta loppuun, eikä niin kuin minä, että sieltä täältä ja sarjan kirjoja sekalaisessa järjestyksessä. Minkäs teet, kun kirjat ovat tulleet vastaani luettavakseni sekalaisessa järjestyksessä. Kenties joku kerta luen uudelleen Näkemiin Helkala-kirjan, joka on omassa kokoelmassani. Nyt sanon heippa ja hyvää kesää 2024 Helkalaan, tällä blogikirjoituksellani. 

Anu Viikki

Ulla-Mari Kivi: Koko sydämestäni

 

Kuva googelin kautta. Kirjastolta lainattu kirja ja tovi sitten luettu 228 sivuinen opus. Reuna Publishing House Oy Kouvola, 1. painos 2023, painopaikka Petro Ofsetas Vilna.

Takakansiteksti:

Hannan ja Hillan tarina jatkuu!

Tuore äiti Hilla on jättänyt työnsä terveyskeskuksessa ja muuttanut puolisonsa Harrin vanhemmilta ostetulle maatilalle, joka on remontoitu matkailuyritykseksi. Hilla opettelee uutta ammattiaan yrittäjänä ja joutuu selviytymään uudesta tilanteesta ilman aviomiehensä apua, koska Harri jatkaa työtään opettajana ja muusikkona. Maatilamajoituksessa usein yöpyvä Matias alkaa viihtyä huomattavan hyvin Hillan seurassa.

Hanna puolestaan on viettänyt unelmiensa kesähäät Mikon kanssa. Hänen seuraava haaveensa on tulla raskaaksi ja se pitää tapahtua mahdollisimman nopeasti, hannamaiseen tyyliin. Pariskunnan elämään kuuluu myös teini-ikäinen poika Mikon aiemmasta liitosta. Hanna turhautuu, kun ei tule raskaaksi ja hankkii osakkuuden ravihevosesta. Hannan pyöriminen tallilla ei ole työkaverin Erjan mieleen, koska tämä on iskenyt silmänsä tallinomistaja Santtuun.

Koko sydämestäni on hyväntuulinen ja lämminhenkinen tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja ihmissuhteista.

Sarjan aiemmat kirjat

Rakkauslukko (2020)

Avain sydämeesi (2021)

Omat tunnelmat kirjasta:

Ensinnäkin: kirjan teksti ei ollut täysin kirjoitusvirheetön. Huomasin useillakin sivuilla kirjoitusvirheitä, vaikka niin kiitostekstissä kiiteltiin jotain lukijaa, joka oli löytänyt kirjoitusvirheitä. No, kyllä niitä vain vieläkin tekstissä oli ja ei, en kerännyt niitä mihinkään lapulle ylös, että millä sivulla ja millä rivillä. Mitäs se mulle kuuluu, kunhan vain pistin huomiolle asian.

Olen lukenut sarjan aiemmatkin kirjat kirjaston kirjoina, niin luin nyt sitten tämänkin pois. Vaikka oli jo sarjan kolmas kirja, niin en minä ainakaan löytänyt tarinasta mitään lämminhenkisyyttä, vaikka sillä sanalla tätä sarjaa mainostetaankin. Aika sellainen, miten sen nyt sanoisin, lattea tarina. Ei lähtenyt minusta mitenkään hienoon tyyliin, vaan oli ennalta arvattava.

Kyllä tämä sai olla itselleni viimeinen tämän sarjan kirja, jonka luen. Niin paljon parempiakin kirjoja maailma pullollaan odottamassa lukuvuoroaan.

Ei vaan ole Katajamäki-sarjan voittanutta, vaikka monikin koittaa samaan sarjaan päästä. Ei ainakaan minun katsantokannaltani pääse likikään. Näin se on nähtävä. No, luettua tuli ja pääsee aikanaan uudelle lukijalleen. Ihmettelin kirjaston lainaustiskillä, kun mieshenkilö klikkaili varmaan neljästi tämän saman kirjan. Ihmettelin, että miten noin monta kertaa klikkailee, että kerran minä vaan tämän lainaan, enkä yhtään sen enempää. 

Anu Viikki

Johanna Marttila: Helkalan kilpakosijat

Kirjastolta kesäkuussa lainattu opus, 275 sivua, 2. painos, Karisto Oy Hämeenlinna, Bookwell Oy Juva 2014.

Takakansiteksti:

Huikaisevan ihana kartanosarja tulvii romantiikkaa ja menneiden vuosien nostalgiaa.

Helkalan kartanon nuoret ovat varttuneet ja nousemassa omille siivilleen. Yhden hurmaavan kesän ajaksi Helkalan kartanon tapahtumien keskipisteeksi nousee perheen vanhin tytär Emmi, josta on kasvanut viehkeä ruskeasilmäinen kaunotar ja joka opiskelee Helsingissä eläinlääkäriksi. Emmi saapuu kesäksi kotiin Helkalaan, missä hän tutustuu kotikunnan eläinlääkäriä tuuraavaan Panuun. Yhteinen ammatti lähentää nuoria, ja vähitellen heidän välilleen kasvaa muutakin yhteistä, niin Emmiltä unohtuu lääkäriksi opiskeleva kouluaikojen rakkaus, Amerikanvuottaan viettävä Riku. Riku palaa kuitenkin kesän lopulla Suomeen, eikä Riku ole unohtanut...

Itseottamani kuva kirjaston kirjasta, tovi sitten ja pienensin kuvaa Paint-ohjelmalla, jottei ihan hurjan isona kuvana tule tähän.

Omat ajatukset ja tunnelmat tässä keskiviikko-päivän aamussa loppuun luetusta kirjasta:

Tämä oli siis toinen lainauskerta ja lukukerta tälle sarjan kirjalle. 

Olen aiemmin lukenut kirjan keväällä 2019. 

Jo kirjaa lainattaessa oli mielessäni, että varmaan olen lukenut tämän kirjan, mutta lainasin silti, jotta saan hiukan palauttaa sarjan tarinaa mieleeni hiukan paremmin. 

Kotona luettujen kirjojen listoja selatessani löytyikin just kevään 2019 luettujen joukosta. 

Alkuun lueskelinkin tätä kirjaa sarjan seuraavan kirjan rinnalla jonkin aikaa vuorotellen, kun meinasin, että vain sieltä täältä lueskelen tätä jo kertaalleen luettua. 

Luinkin ihan kokonaan enstää tämän opuksen loppuun, jättäen sen seuraavan kirjan odottaan loppuun lukemista. 

Kyllähän tämä joitakin muistoja toi mieleeni. Jotakin ärsyttävää tarinassa oli, mutta en antanut periksi, vaikka suunnattomasti vihastutti lukiessa tietyt soutamiset ja huopaamiset ja lukuisat kirjoitusvirheet, joita löytyi useilta sivuilta. 

Tähän kohtaan sopii kommenttina mielestäni hyvin sanonta: Mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä ja suuret on valttia.

No, yhden henkilön nimi oli ärsytyksen kohde ja itseäni kiusaten siltikin lainasin kirjastolta tämän kirjan silloin kesäkuussa. 

Halusin testata omaa ärsytyskynnystäni. Sisukkaasti halusin seurata kirjan tarinassa, kuinka homma etenee. 

En pahemmin muistanut ekasta lukutovista reilun viiden vuoden takaa oikeastaan mitään tästä kirjasta. Joidenkin luettujen kirjojen tarina ei pahemmin jää mieleen ja se, mitä sattuu jäämään, saattaapi poistua mielestä. 

Niinhän se on, että jollei kirjailija tee kirjansa tarinaan mitään ärsyttävää/kiinnostusta herättävää tapahtumaa, vaan kirjan tarina olisi pelkästään täyttä siirappia ja hunajaa, alusta loppuun asti ihanaa rakkaustarinaa, ei siitä kovin pitkää kirjaa tulisi. Sen kirjan tarina olisi kenties jo yhdellä sivun puolikkaalla kerrottu loppuun. 

Kun kirjailija kehittelee pienen jäynäkoukun tarinaan, saapi sillä lukijan koukuttuun sarjaan ja lueskelemaan useampiakin kertoja saman kirjan. Ja kyllähän tämä aivan ihanaa kesäistä tarinaa on, tässä Helkala-sarjassa. 

Vaikka tässä kirjassa oli nyt hiukan sellaista surumielistä tapahtumaa, vaan kun tarinaan tuli pienesti mukaan Adele-täti, niin hänestä jollain tavalla huokui sellainen mukavan piristävä lämminhenkisyys kivojen kommenttiensa keralla. Jännällä odotan, onko hän sarjan seuraavassa kirjassa vielä mukana, toivottavasti. 

Tämä luettu kirja on vasta kymmenes tänä vuonna lukemani kirja. 

Tästä jatkan seuraavan kirjan jatkolukuun.

Jos haluaa kivaa kesäistä kirjasarjaa lukea, kannattaa lainata kirjastolta tätä sarjaa.

Metkaa oli, kun kirjastoreissun jälkeen kävin yhdessä kaupassa, oli siellä villisti vapautettuna BookCrossing-kirjana just tämän Helkala-sarjan kirja, jota en ole lukenut. Katsoin vain takakansitekstin kirjasta ja jätin sinne hyllyyn odottaan jotain kesälomareissullaan olevaa uutta lukijaa.

Anu Viikki

Marian Keyes: Enkelit

BookCrossing-kirja ja kuinka yllättävää oli löytää myynnissä oleva BookCrossing-kirja, just tämä saman niminen, joku toinen kappale ja hintana 6 euroa. BookCrossing-kirjat eivät ole myytäviä kirjoja. Joku bookcrossari oli tuon kirjan rekisteröinyt BC-sivustolle, en alkanut sen enempää asiaa selvitteleen, kenen rekisteröimä kirja kyseessä. Myyntikuvissa näkyi BC-tarrat.

BookCrossing-kirjat matkaavat lukijalta lukijalle, mutta ne eivät ole myytäviä kirjoja, vain annettavia kirjoja, joita voi lähettää toiselle bookcrossarille, tai uudelle mahdolliselle henkilölle, joka saa mahdollisuuden lukea kirjan ja tutustua harrastukseen kirjassa olevan bcid-koodin avulla BookCrossing-sivustolla, tai jättää villisti vapautettuna jonnekin jonkun uuden lukijan löydettäväksi tai sitten vapauttaa johonkin merkittyyn BC-vapautushyllyyn. BookCrossing-sivustolle rekisteröityä kirjaa ei saa myydä eteenpäin.

Minulla tämä lukemani BookCrossing-pokkari on myös LOISTO-pokkari. Olen sen saanut kesällä 2018 ja vasta tänä keväänä 2024,  kun BookCrossing-sivustolla tuli lukuhaaste lukea kirjoja 24 tunnin aikana niin paljon, kuin ehtii lukea. Ensimmäistä kertaa lähdin haasteeseen mukaan. Lukuhaasteessa ehdin lukea kirjaa ääneen neljässä eri lukutovissa ja ehdin lukuun 8 siinä 24 tunnin lukuhaasteessa, vaikkei lukutunteja kovin paljoa itselleni kertynyt. Eihän olisi ollut pakko lukea ääneen, mutta halusin kokeilla moista, että kuinka paljon ehdin ja jaksan lukea ääneen. 

Kyseisen lukuhaasteen jälkeen mietin, luenko kirjaa loppuun, vai laitanko saatavilla olevien kirjojen joukkoon kesken luettuna. 

Tätä oli niin haastavaa lukea, jostain ihmeen syystä. Välillä sai ihan nauraa kirjan tekstiä lukiessa, kun oli hauskoja kohtia. Sitten taas oli jotain sellaista, joka sai taas ihan toiseen tunnelmaan, eikä tiennyt, että missä ja kuka ja mitä. 

Hämmentävä kirja, ärsyttävä, mutta kuitenkin hauska ja mukava luettava. En muista, kuinka monta kertaa halusin jättää lukemisen kesken, mutta kuitenkin sisuunnuin ja päätin, että minähän luen tän loppuun, kun olin kerran BookCrossing-lukuhaaseessa tämän lukemisen aloittanut. 

Olin mittaillut ja puntaroinut, että tämän pystyy postittaan Helposti-kuoressa ja lähteenkin arvontavoittona eteenpäin. Minulla oli BookCrossing-harrastukseni vuosijuhlapäivänä arvonta BC-sivustolla tässä kesäkuun aikana ja nyt voin hyvillä mielin tehdä pokkarista paketin arvonnan voittajalle ja käydä postittaan paketin matkalleen. Olin tutkinut, että kyseinen voittaja ei ainakaan sivustolle muita tätä kyseisestä kirjasta rekisteröityjä kappaleita ollut lukenut, joten ehkä tämä on hänelle uusi luettava, jos innostuu kyseistä kirjaa lukemaan. Ei tiedä, mitä hänelle postitan palkintokirjana, palkintopaketin sisältö on arvoitus.

Kirjan tietoja:

Suomentanut: Liisa Laaksonen, Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2. painos, Painopaikka WS Bookwell Oy Juva 2006. Alkuteos Angels ilmestynyt 2002, ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 2005 ja suomennos tehty lyhentäen ja tässä pokkarissa 400 sivua. 

Minäpä kirjoitan tähän loppuun vielä pokkarin takakansitekstin:

Saavumme hetken kuluttua Los Angelesiin. Olkaa hyvä ja varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, että painatte viisikymmentä kiloa ja että teillä on erinomaiset hampaat.

Maggie ei juuri elämässään mokaillut. Viime aikoina hänen moitteeton maineensa on kuitenkin kärsinyt kovia kolauksia. Walshin perheen ainoa kunnollinen jäsen kun on hiljattain sekä saanut potkut töistä että lähtenyt lätkimään yhdeksän vuoden avioliitosta - ja joutunut palaamaan vanhempiensa luo asumaan.

Maggie on selvästi loman tarpeessa, ja mikäpä olisi parempi tapa ottaa etäisyyttä entiseen elämään kuin maisemanvaihdos. Onneksi paras ystävä Emily asuu Los Angelesissa, kauniiden ja kuuluisien ihmisten kaupungissa, missä palmutkin ovat ainaisella laihdutuskuurilla. Sinne Maggie lähtee parantelemaan sydäntään ja tutustumaan uuteen, hurjaan ja kokeilunhaluiseen sinkkuminäänsä. Mutta voiko rakennekynsien ja silikonirintojen kaupungissa oppia jotakin syvällisempääkin, kuin kulmakarvojen nyppimisen jalon taidon?

Kirjan kansikuva ei ole itseottamani kuva tästä luetusta pokkarista, vaan kuva googlesta. 

Kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa.

Anu Viikki

Katja Frange: Intuitiolla Kuuletko sisäisen viisautesi?

Takakansiteksti:

Intuitiolla on sisäistä viisautta ja monimuotoinen, luonnollinen osa elämää, mutta vain harva silti uskaltaa luottaa siihen. Kaikki vastaukset löytyvät jo meistä itsestämme, mutta kuulemmeko sisäisen äänemme?

Intuitiolla eläminen tuo arkeen uudenlaista syvyyttä, rauhaa ja iloa. Intuition vahvistuminen ei hävitä elämästä siihen kuuluvia kasvukohtia, vaan auttaa löytämään niistäkin jonkin suuremman ohjauksen, ihmeen ja tarkoituksenmukaisuuden. Intuitio on virran mukana kulkemista, mutta myös rohkeutta mennä sokeasti päin tuntematonta, vain luottaen tässä hetkessä olevaan sisäiseen tietoon tai tunteeseen. Rotsi auki ja sydän edellä, mutta villasukat tukevasti jalassa.

Intuitiolla-kirja sekoittaa mielenkiintoiselle tavalla erilaisia näkökulmia, tuoreita oppeja ja vanhaa viisautta sekä herättelee uudenlaiseen ajatteluun myös kirjoittajan inspiroivien henkilökohtaisten kokemuksen kautta. Kirjassa on mukana intuitiota kehittäviä harjoituksia, joiden avulla omaa sisäistä ääntään voi opetella kuuntelemaan tarkemmin.

Katja Frange on henkisen kasvun valmentaja ja opettaja, intuitiivinen näkijä ja äiti. Hän on intuitiivisen elämän sanansaattaja ja sitoutunut henkiseen työhönsä kohti korkeampaa tietoisuutta. www.katjafarnge.com.

Kirjan tietoja:

Viisas Elämä Oy Helsinki 2016, 288 sivua kirjalistojen keralla.

Omat tunnelmat kirjasta:

Olen ostanut kirjan kesällä 2016 kirjakaupalta ja sinä vuonna lukenut kirjan ekan kerran. 

Jo ensimmäinen lukukerta oli niin hyvä, että tämä ei lähde bookcrossing-kirjana etiäpäin, vaikka olen tämän silloin rekisteröinyt sivustolle.

Toisen kerran aloitin lukea tätä jokunen vuosi sitten uudelleen, vaan tuli jotain muuta siihen väliin luettavaksi ja puuhattavaksi ja tämä jäi kesken, odottamaan loppuun lukemistaan. 

Kun sitten viime vuonna otin pitkän paussin jälkeen kirjan uudelleen lukuun, meinasin vain jatkaa siitä, mihin olin jäänyt ja luinkin muutaman sivun. Kunnes aloin miettiä, että mitäs tämän kirjan alussa oikein lukikaan ja mistä aiheista siellä kerrottiin, niin päätin, että on se aloitettava lukuhomma tälle kirjalle kokonaan alusta, niin pääsee paremmin mukaan luettavaan tekstiin. 

Olihan tätä mielenkiintoista lukea uudelleen vuosien jälkeen ja miettiä samalla omia kokemuksia näistä aiheista, joita tässä kirjassa käsitellään. Kyllä siinä tuli useamman kerran sanottua itselleen ääneen, että näinhän tämä just on ja näinhän mullekin on tapahtunut tässä viime aikoina. 

Tässä lukumatkassa oli nyt paljon paljon enemmän samaistumispintaa, kuin silloin 8 vuotta sitten, jolloin tämä oli enemmänkin kiehtovaa luettavaa, joka kiinnosti mua silloin tosi paljon, eikä ne asiat silloin vielä auenneet sen syvemmin mieleeni. 

Vaikka vuosien saatossa olen laittanut useammankin kirjan matkalleen bookcrossing-kirjana ja tullut hiukan myöhemmin katumapäälle, niin tätä kirjaa jo silloin ekan kerran lukiessa tuli tunne, että tätä en kyllä laita minnekään matkalleen, että varmasti oli tunne, että palaan tämän kirjan teksteihin vielä joskus myöhemmin. Ja niinhän siinä kävikin ja voin kyllä kertoa, että useita kyyneleitä tuli tipautettua tässä viimeisimmässä lukumatkassa. En kerro, että missä kohdin tekstiä, kun se on niin jokaiselle tällaisesta aiheesta henkilökohtaista tietoa, missä kohdin milloinkin teksti koskettaa. 

Suosittelen todella lämpimästi tähän kirjaan tarttumista, jos tällainen aihe kiinnostaa. 

Paljon kiitoksia kirjan kirjoittajalle tästä kirjasta. Hienon kirjan olet aikoinaan kirjoittanut!

Tässäpä vielä kirjan kansikuva, jonka otin itse luetusta kirjasta, ei ole lainattu netistä:

Anu Viikki

István Örkény: Minuuttinovelleja

 

Kirjan kansikuva ei ole itseottamani kuva. Tällä kertaa kuva on Googlesta.

Loisto-pokkarin sain jo vuosia sitten BookCrossing-kirjana, kun voitin yhden kuukauden kirja-arvonnan sivustolla. Pitkään tämä pokkari kaunistikin kirjahyllyäni odottamassa lukuvuoroaan, kunnes viime viikolla läpikäydessäni kirjahyllyjäni otin vihdoin luettavaksi. 

Pokkari on 2.painos, kustantaja Atena Kustannus Oy Jyväskylä, painopaikka Tanska 2005, suomentanut Juhani Huotari. Sivuja 214+10, sillä luin kaikki kirjalistatkin lopusta.

Takakansiteksti:

KÄYTTÖOHJE:

Lukekaamme yksi Minuuttinovelli sillä aikaa kun keitämme löysiä munia tai odotamme vastausta puhelimeen (mikäli numero tyyttää varattua). Huono vointi tai rasittuneet hermot eivät ole esteenä. Voimme lukea niitä istuen tai seisten, tuulessa ja sateessa tai täpötäydessä ruuhkabussissa.

Unkarilainen István Örkény (1912-79) kehitti huippuunsa tyylin kirjoittaa lyhyesti. Minuuttinovelleissa hän tavoittaa koko mustanpuhuvan hauskan maailmansa pähkinänkuoressa, ja monille kielille käännetty kirja onkin kulttiklassikon maineessa.

Omat tunnelmat luetusta:

Vihdoin eilettäin sain kirjan luettua loppuun asti. 

Todella monesti meinasin luovuttaa kirjan lukemisen, mutta en antanut periksi. 

Ajattelin enstään, että jos koitan lukea yli 100 sivulle, niin sitten luovutan ja jätän kirjan lukemisen kesken. 

Kuinkas kävi, luin siitäkin huolimatta loppuun. 

Oli kyllä hurjan ristiriitaiset tunnelmat tätä kirjaa lukiessani. 

En oikein tiennyt, olisinko itkenyt, vai nauranut. Jotkut kirjoitukset oli ihan hauskoja, kun sitten oli myös niitä vähemmän hauskojakin tekstejä. 

Tunnelmat meni laidasta laitaan lukiessa pokkarin kirjoituksia. 

Ei minua haitannut yhtään, vaikka tekstit oli lyhyitä. Olen itsekin aikoinaan joutunut tiivistämään tekstejä pelkkään yhteen A4-lappuun, kun olin vuosia kirjoittajaseuran toiminnassa mukana. 

Vaikka oli ristiriitaisia ja keskenjättö-tunnelmia kirjaa lukiessa, en luovuttanut, vaan luin ihan kaiken, mitä pokkariin oli kirjoitettu. 

Loppupuolella kirjaa oli mukavaa tietoa kirjoittajasta ja se hiukan avasi tämän kirjan tekstejä, ainakin minun mielestäni. Oli kyllä kiva juttu, että loppuun oli koostettu tietoa ja metkaa oli lukea läpi Loisto-pokkarit-listauksetkin lopusta ja muistella, mitä olen jo niistä lukenut vuosien saatossa. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvä kirja luettavaksi. 

Anu Viikki

Anna-Lisa Mesterton, Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki 1 Ruotsin vallan iltarusko

Facebookin kirppiksen kautta ostanut syksyllä 2014. Olen rekisteröinyt BookCrossing-kirjaksi. 

Kovakantinen kirja, 416 sivuinen, julkaistu 1999, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä. 

Kirjan takakansiteksti:

Upea, historiallinen televisiosarja nyt kirjana!

Ruotsin vallan iltarusko on Hovimäki-kirjasarjan ensimmäinen osa, joka sisältää paitsi keväällä 1999 televisiossa nähdyt tapahtumat, myös sellaisia hovimäkeläisten vaiheita, joista ei televisiossa ole kerrottu. Sarja kertoo kahden suvun - Lindhofien aatelissuvun ja Sepän torppari-ja käsityöläissuvun - elämäntarinat 1700-luvun lopulta aina nykypäivään asti. Historian myllerrykset eivät kumise taustalla vaan vaikuttavat syvästi ihmisten elämään. Koskettavia ihmiskohtaloita, dramaattisia tapahtumia, todellista historiaa!

Nuori, pennitön luutnantti perii kartanon, ja siitä alkaa hänen perheelleen uusi, työntäyteinen elämä iloineen ja suruineen. Hovimäen kartanokylä on Suomi pienoiskoossa: siellä elävät yhteiskunnan kaikki kerrokset rinnakkain. Kartano on henkinen keskus, jossa musisoidaan, luetaan, politikoidaan ja keskustellaan. Niin kartano kuin torpatkin ovat luonnonvoimien armoilla, kulkutautien ja sotien koettelemina. Hovimäessä eletään vuoroin riemuiten, vuoroin kärsien, syvästi rakastaen mutta väistämättä ajan rattaissa.

Omat tunnelmat kirjasta:

Aloin lukea sarjan ykköskirjaa vasta syyskuulla 2023. Koskaan aiemmin en ole kirjasarjaa lukenut. Olen vain aikoinaan nähnyt telkkarissa YLE TV2:lla vuosina 1999-2003 esitetyn tv-sarjan. Tykkäsin telkkarisarjasta aikoinaan todella paljon ja erityisesti sarjan tunnusmusiikki oli hieno ja tietenkin kaikki sarjan lavastukset ja maisemat ja henkilöhahmot. 

Tätä kirjaa lukiessa aloin miettiä, että onko mahdollista, että jotain todellisuuteen viittaavaa on, kun kirjan alussa sisäpuolella olevaa sukupuuta tutkiessa kiinnittyi silmät Sundeliuksen sukupuussa Helena-rouvan tyttösukunimeen ja kirjan julkaisseen kirjapainon nimeen. Onko jokin yhtäläisyys, vai jokin metka yhteensattuma vain. Sitä pohdin useaan kertaan kirjaa lukiessani. Metka juttu kuitenkin. 

Telkkarisarjaa aikoinaan seuratessa Hovimäen talousmamselli Frieda oli suorastaan jotenkin ärsyttävä henkilöhahmo. Vaan tätä ykköskirjaa nyt lukiessani Friedasta kuitenkin huokui lämpö ja inhimillisyys ja sellainen lempeän tomera äidillisyys, jollaista ei saanut telkkarista sarjaa seuraten avautumaan. En sano, että sarjassa henkilöä näytellyt olisi mitenkään huonosti näytellyt, vaan että kirjaa lukiessa henkilöstä kuoriutuu niin paljon paljon enemmän esille, kun tarinaa lukee omaa, hidasta ja ajan kanssa tarkkasilmäisesti makustelevaan lukuvauhtiin. 

Sepän vaimo Maria. Hän on ihana henkilöhahmo sekä tv-sarjassa aikoinaan ja tässä kirjassakin. Jotenkin kiehtova ja paljon tietävä ja taitava. Suorastaan hurmaava persoona!

Kapteenska Johanna. Ehkä hän alkuun oli hiukan ujo ja varovainen, mutta hänestä kyllä tulee hyvin määrätietoinen ja ihana henkilö jo tässä ensimmäisessäkin kirjassa. 

Magnus Lindhof. Niin ihanan suojelevainen nuorta vaimoaan kohtaan.

Ajan kanssa kun hitaasti makustellen lukee kirjaa, sitä huomaa pieniä kirjoitusvirheitä, kun ei paahtamalla lue hurjaa tahtia eteenpäin kirjan tarinaa. Tässä kirjassa ainakin jälkipuolella oli kirjoitusvirhe, jonka huomasin. Aikoinaan kun kirjaa aloin lukea, ajattelin, etten kerää lapulle kirjoitusvirheitä, jos jotain on, kuten joskus jostain kirjasta olen tehnyt. Se homma on jotenkin turhauttavaa ja aikaa vievää. Mutta miksi kirjapainoon yleensäkin menee kirjojen tekstejä, joissa on kirjoitusvirheitä. Miksi niitä tekstejä ei lueta silmät tarkkoina. Sitä minä vaan tässä mietin. Joo, totuushan on, että kirjojen tekstejä tulee paljon luettavaksi, ettei siinä ehdi tarttua mihinkään pieniin kirjoitusvirheisiin, mutta tarkkaa lukijaa se ärsyttää. Minä nyt takerrun pikkuseikkaan, mutta kerronhan nyt kuitenkin. Kirjoittajahan se on vastuussa ensisijaisesti kirjoitusvirheistä teksteissään, mutta siltikin. Miksi ei ole punakynä sauhunnut. No juu.

Kun olin lukenut tässä illassa kirjan tarinan loppuun viimeiseen sanaan asti, oli jotenkin tunne, että haluan itkeä. Itkeä itseni irti tästä tarinasta. Vielä ei ole itkua ehtinyt tulla, tulin heti kirjoittaan tätä blogiini, ettei jää huomiselle. Sitäkin mietin, että teenkö tästä ollenkaan pientä kirja-arviota kirjablogiini, mutta tässäpä olen tätä kuitenkin kirjoittamassa koneellani. 

Kirjan kansikuva ja videossa tv-sarjan tunnusmusiikki:

Ihan heti en aio ottaa hyllystä sarjan seuraavaa kirjaosaa luettavaksi.

Lämmin suositukseni lukea Hovimäki-sarjan kirjoja.

Anu Viikki