Kovakantinen kirja, 285 sivua, Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna 2010, 3.painos.
Takakansiteksti:
Paluumuuttajia pikkukylän tutuissa maisemissa - jo kolmas Katajamäki-romaani.
Kolmekymppinen Eija-Leena palaa parin vuoden poissaolon jälkeen takaisin entiseen pestiinsä Katajamäen kyläkoulun opettajaksi. Kyläläiset ottavat nuoren ja nätin paluumuuttajan lämpimästi vastaan - eritoten Arttu Nikkanen, joka itsekin on palannut kotikonnuilleen, rapakon takaa asti... Artun suunnitelmat yllättävät täysin Eija-Leenan, ja kun muuan miespuolinen, vuosien takainen ystäväkin paljastaa itsestään aivan uusia piirteitä, Eija-Leena on lievästi sanoen hämillään.
Kun koulu alkaa, nuori opettajatar joutuu kuitenkin keskittämään kaiken tarmonsa tokaluokan häirikköoppilaaseen. Ongelmat kasaantuvat, ja lopulta Eija-Leena joutuu pojan kanssa kauaskantoisen päätöksen eteen - ja ratkaisusta kaikilla tutuilla ja tuntemattomillakin on taatusti oma mielipiteensä...
Omat tunnelmat kirjasta:
Tämä oli nyt toinen lukukerta tälle kirjalle, jonka olen hankkinut viime vuonna (2020) huutonetin kautta. Tätä kirjaa mulla ei ole aiemmin hyllyssäni, vaan olen lukenut tän sitten kirjaston kirjana silloin ekalla lukukerralla. Kuten kahden ekankin kirjan kanssa, olin paljon unohtanut tämän kirjan tarinasta. Jotenkin mä koko ajan odotin, että milloin lempi leiskahtaa tälle kirjan päähenkilölle Eija-Leenalle. Hämärästi muistin koko Katajamäki sarjasta sen, että tämä opettaja tulee jossain myöhäisemmässä vaiheessa jostain ulkomailta miehen ja lapsen kanssa, mutta tämän kirjan tarina osasi kyllä yllättää huonomuistisen lukijan. Mukavia mutkia oli tarinassa mukana, vaikka tahkosinkin tämän kirjan kanssa taaskin kauan, kun aloitin jo lukuhommat silloin, kun sen sarjan kakkoskirjan olin lukenut jo heinäkuulla. Tämä kirja vain kauan notkui pöydän kulmalla, enkä oikein saanut luetuksi tätä millään. Jotenkin oli taas keskittymiskyky lukuhommiin hukassa. Menikin melkein 3 kuukautta, ennenkuin sain tämän kirjan lukuhomman pääteltyä tänään hiukan yli kahdeksan iltasella. Kirjan loppupuolella jo odotin, että tämä Eija-Leena kohtaa tulevan miehensä paikassa, jossa he tapasivat ensikerrankin. Olin ihan täpinöissäni, että joko nyt. Vielä kirjan loppupuolellakin oli hiukan dramatiikkaa ja odotankin, että siitä asiasta on sitten lisää sarjan seuraavassa opuksessa.
Tykkäsin kyllä lukea just tässä illassa tätä Anneli Kivelän kirjaa, vaikken osannut arvata, että luen ihan loppuun just tänään, mutta hyvä näin. Saa nähdä, otanko heti perään sarjan neljännen kirjan, vaiko jotain muuta tähän väliin. Pitää kuulostella hiukan itseään, että miltä tuntuu. Tämä oli vasta tämän vuoden kymmenes luettu kirja. On ollut harvinaisen huono lukuvuosi mulla.
