Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella

 

Karisto, Otava 2023. 123 sivua. 

Kirjan tiedot löytyi Kariston sivuilta:

Rakastetun Jylhäsalmi-sarjan joulutarina.

Pakkasmittarin lukema on valunut alle nollan ja pehmeät lumikinokset peittäneet Jylhäsalmen. Kiireinen uranainen Eerika on tullut Lontoosta vierailulle lapsuudenkotiinsa, ja ilahtunut äiti värvää hänet oitis valmistelemaan myyjäisiä. Mutta vain Eerika tietää, että hänen matkansa taustalla on muitakin syitä kuin Jylhäsalmen satumaisen lumoavien talvimaisemien ihailu.

Suositun maalaisromanttisen sarjan talvisessa osassa on kaunista luontoa ja aitoja ihmisiä, huumoria, kutkuttavia käänteitä ja jouluista romantiikkaa.

Omat tunnelmat kirjasta ja tarinasta:

Tämän kirjan sain kuunteluun Kotiliesi-lehden kuukauden äänikirjana eilen keskiviikkona 1.11.2023. 

Alkuun oli häikkää latauksessa ja pääsinkin kuunteleen äänikirjaa vasta puolen päivän jälkeen. 

Äänikirjan kesto 2 h 57 minuuttia ja lukijana Elina Keinonen. 

Äänikirjassa oli 25 lukua, joista viimoinen olikin ensimmäinen luku, ainakin niin se oli mainittu luvun alussa. 

Lukijasta sen verran, että jossain kohtaa luki niin nopsaan, että meinasi hiukan sanat sekoittua. 

Muuten kylläkin ihan hyvä lukija tälle kirjalle. 

Aiemmin en ole Elina Keinosen lukemia kirjoja kuunnellut, kun ei ole tullut vastaani aiemmissa äänkirjakuunteluissa, joten tämä oli ensimmäinen kerta kuunnella hänen lukemaansa. 

Aiemmin olen muutaman Jylhäsalmi-sarjan kirjan lukenut ja hyllyistä löytyy muutama vielä lukemattomana, joten ihan en tiedä tämän Eerikan tarinaa, miten sarjassa on kerrottu. Tai en muista, sillä aiemmasta Jylhäsalmi-kirjan tarinan pyörteissä olosta on kulunut jokunen tovi. 

Kirjan tarinan alkupuolella tuli kiehtova lause vastaan: Kettää ei kiinnosta.

Oli ihan mukavaa kuunneltavaa tämä tarina ja varmasti passelia kuunneltavaa tahi luettavaa joulukalenterikirjaksi. Tämä kirja oli toivekirjalistallani, mutta nyt kun tulikin mahdollisuus kuunnella lehtitilauksen johdosta kuukauden äänikirjana, niin en näe tarvetta hankkia kirjaa hyllyyni.

Lämmin kiitos kirjailijalle tästä talvisen mukavasta tarinasta. 

Maiju Majamaa & Nita Makkonen: Voi vauva!: Eka vuosi vanhempana ja kuinka siitä selvitään

 

Kirjan tiedot Adlibriksen sivulta:

KIRJAPAJA 2023, 229 sivua.

Kun vauva tulee taloon, mikään ei ole ennallaan. Vanhemmuus on ihanaa, mutta se herättää myös ristiriitaisia tunteita. Ensimmäisenä vuonna edessä on monia asioita, joita kukaan ei ole koskaan kertonut tuleville vanhemmille.
Voi vauva! tarjoaa lempeää vertaistukea vauvavuoden aallokoihin hyviä hetkiä unohtamatta. Kirjoittajat kertovat avoimesti ja samaistuttavasti kokemuksistaan – imetyksen haasteista, parisuhteen muuttumisesta, tukiverkoston puutteesta ja somen kaikkitietävistä vauvaryhmistä.
Kirjaan on haastateltu myös muita vanhempia ja asiantuntijoita. Oman tarinansa vanhemmuuden alkutaipaleelta kertovat muun muassa kirjailija Anna-Leena Härkönen, somevaikuttaja Natalia Salmela, sijoittaja Merja Mähkä, muusikko Leo Stillman ja taitoluisteluvalmentaja Beata Leppilampi.

Toimittajataustainen Maiju Majamaa työskentelee copywriterina. Hän on yksi Äiti aallokossa -kirjan (2018) tekijöistä. Maijun perheeseen kuuluvat mies ja kouluikäinen poika. Nita Makkonen työskentelee featuretoimittajana ja tuottajana. Hänen intohimonsa on kertoa tarinoita tavallisten ihmisten elämästä. Nitan perheeseen kuuluvat 3-vuotias tytär ja puoliso.

Omat tunnelmat kirjasta:

Lainasin eteen tulleen äänikirjan kirjaston sovelluksesta torstaina 26.10.2023 iltasella, kun etsin jotain kuunneltavaa iltaan. Olin sovelluksessa äänikirjan neljäs lainaaja.

Lukijana Heidi Ajanto ja kestoltaan 06:21:22.

Kuuntelin äänikirjaa koneelta kuutena päivänä ja 35 lukua oli kuunneltu tässä tiistain aamussa, lokakuun viimoinen päivä, 2023. 

Useat aiheet kiinnostavat ja tämä oli yksi kiinnostava aihe ja tykkäsin kyllä kuunnella luettua kirjaa. Mukavan kuuloinen ääni lukijalla, selkeä ja rauhallinen lukutahti. 

Kirjassa käytiin läpi ikäkuukaudet syntymästä yhteen ikävuoteen kuukausittain ja mukavaa kirjassa oli se, että jokaisen kuukauden alkuun oli koostettu tietoa vauvan kehityksestä kyseisinä kuukausina. Mielenkiintoista kuunneltavaa oli kirjan tehneiden kokemustarinat ja henkilöhaastattelujen kokemustarinat vauvavuosistaan. Nykyään kun ei taideta enää julkaista mitään vauva-lehtiä, kuten joskus vuosia sitten, oli tämä vastaan tullut äänikirja kyllä oikein löytö. 

Uusi ihmetyksen aihe oli äänikirjassa mainittu Vieroitusvalmiste. Äidinmaidonvastikkeen kyllä tiedän, mutta että moinen Vieroitusvalmistekin on kehitelty. 

Tähän väliin pieni tietojutska Ruokavirasto.fi-sivuilta:

Äidinmaidonkorvikkeet on kehitetty alle 6 kuukauden ikäisille, joita ei imetetä tai jotka eivät saa riittävästi äidinmaitoa. Vastaavaa tuotetta 6–12 kuukauden ikäiselle lapselle kutsutaan vieroitusvalmisteeksi. Korvikkeiden antaminen lopetetaan 1-vuotiaana, jolloin lapsi voi siirtyä käyttämään tavallista rasvatonta maitoa. 

Äidinmaidonkorvikkeiden koostumus jäljittelee mahdollisimman tarkkaan rintamaidon ravintoainekoostumusta. Tavallinen lehmänmaito kuormittaa alle 1-vuotiaan lapsen munuaisia korkean proteiinipitoisuutensa vuoksi. Äidinmaidonkorvikkeessa proteiinin ja rasvan laatua on muokattu imeväisen tarpeisiin, ja siinä on lehmänmaitoon verrattuna enemmän laktoosia, vitamiineja ja kivennäisaineita. Näiden muutosten vuoksi äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet soveltuvat imeväiselle toisin kuin tavallinen lehmänmaito, kasvipohjaiset maidon kaltaiset juomat, kuten soija-, kaura-, riisi- ja mantelijuoma, tai itse tehdyt maitoseokset. Korvikkeiden valmistuksessa ja käsittelyssä tulee noudattaa tuotepakkauksen ohjeita.

Siinäpä sitä tietoutta. Oppia ikä kaikki. 

Joku tämän jo sai lainaan miun palautettua tämän äänikirjan, eli menekkiä on ja sehän on vain hyvä juttu. Kyllä tässä paljon on mukavaa tietoa ja lämmin kiitos kirjan työstäneille henkilöille. Varmasti on tarpeen tällainen tietopaketti, joka tässä 229 sivuisessa kirjassa on. Suosittelen lämpimästi.

Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katajamäellä

 

Tässä lauantai-illassa sain luettua vihdoin loppuun useamman hetken luvussa olleen pokkarin, Katajamäki-sarjan Salaisuuksia Katajamäellä. Toinen lukukerta tälle kirjalle ja tämä ei ole bookcrossing-kirja, vaan oman kokoelmani opus ja sellaisena säilyy jatkossakin. Ei läkse maailmalle. Kuva on itse ottamani, niin kuin näkyy. Oli vaikea ottaa kuva tässä koneen tykönä, ettei tule oma varjostus kuvaan. En saanut parempaa kuvaa, ettei nimi jää vaillinaiseksi. No, näkeehän tuostakin, millainen kansikuva kirjassa on. 

Kirjan tietoja: 261 sivua, Karisto Oy, Hämeenlinna, 4.painos 2012. 

Takakansiteksti:

Kyläläisten menneisyydestä paljastuu hykerryttäviä asioita

Sulkeutunut kyläkoulun opettaja Juuli Karu viihtyy kumman hyvin omissa oloissaan, kunnes sähköliikettä pitävä Mäntylän Leo saa naisen houkuteltua ihmisten ilmoille ja voittaa tämän luottamuksen. Vähä vähältä selviää syy nuoren opettajan matalaan profiiliin ja kireisiin väleihin pikkusiskonsa Mirjamin kanssa. Leolla itselläänkin on tosin omat luurankonsa kaapissa.

Aina yhtä suulas Päivikki Nikkanen pitää yleensä huolen, etteivät kenenkään asiat jää Katajamäellä pimentoon. Mutta kun uppo-outo Onerva Maaranen ilmaantuu maisemiin, myös Päivikin itsensä huomataan peitelleen yhtä jos toista.

Suositun viihdesarjan viides osa luotaa nyt pintaa syvemmälle!

Omat tunnelmat kirjasta:

Selvisikin, että tämä olikin tämän vuoden eka luettu Katajamäki-sarjan kirja. Tarkkaa ajankohtaa en muista, milloin olen lukemisen tälle aloittanut, mutta mitäpäs tuo tieto ilahduttaa. Pääasia, että sarja etenee. Lukukerta oli kirjalle toinen ja niin paljon on ehtinyt ekan lukukerran jälkeen vuosien saatossa tarinasta unohtaa. Koin itsekin melkomoisen yllätyksen kirjan loppupuolella, kun Juuli kertoi työkaverilleen Henrille salaisuutensa, kun miehen äidin käväistessään pienellä visiitillä Katajamäellä, hän oli tunnistanut Juulin vuosien takaiseksi lehtien palstoillakin viihtyneeksi malliksi, joka niitti mainettaan ulkomailla asti. Sitä seikkaa en kyllä yhtään muistanut kirjan ekalta lukukerralta. Oikeestaan oli mukavaakin kokea yllätys. Se piristi lukuhetkessä. 

Onerva Maarasen kukikas auto toi mieleeni Pekko aikamiespoika-sarjassa seikkailleen Pipsan kukikkaan auton ja myös Hynttyyt yhteen-sarjassa Vappu ja Virpi hiukan ehostivat Vapun miehen Aarnen autoa, kun olivat sitä hetken lainanneet ja siihen oli tainnut jotain pientä kolhua tulla, kun olivat ajaneet Spede Pasasen auton perään. Jotenkin kuitenkin mielsin tästä Katajamäelle muuttaneesta Onerva Maarasen persoonallisuudesta kuvastavan sen, että hänen kukikas autonsa on oikeinkin räikeän värinen ja hienokukkainen ilmestys. 

Metkaa ollut huomata nyt tällä toisella lukukerralla, että sarjan henkilöt näkee ihan silmissään ja ne Katajamäen maisemat. Jotenkin mukavasti mielikuvitus tuo melkein kuin elokuvaksi silmien nähtäväksi lukuhetken kirjan kohdan. Pyrin lukemaan aina luvun kerrallaan. Välillä menee useampikin luku kerrallaan, jos siltä tuntuu ja joskus luku jääpi kesken, kuten tänä aamuna.  Jäikin kesken oikein kiehtovan jänskättävään kohtaan Juulin ja Leon hiukan kipunoidessa ystävyys-suhdettaan, jotta millä tasolla mennään, vai mennäänkö ollenkaan yhtään missään. Luvun kesken jättäminen antoi itselle aikaa ajatella jo luettua ja makustella, että mitenhän tarinassa Juulille ja Leolle tulee käymään. 

Pidin kirjan tarinasta. Yhden pienen kirjoitusvirheen huomasin tekstistä, vaan en laittanut mihinkään lappuselle sivunumeroa ylös, jotta missä se oli. Mitäpä niitä pieniin kirjoitusvirheisiin takertumaan, jollei ihan henkilöiden nimet toisiksi muutu. Sellaisiakin olen matkan varrella nähnyt. Pääasia, että tarina on hyvä ja etenee, tiedä sitten mihin, sillä en ole lukenut loppupään kirjoja vielä kertaakaan. Niitä on hyllyssä useampikin kirja odottamassa suurena mysteerinä ja sehän on vain mukavaa. 

Katajamäki-sarjan tarinat ovat niin ihanan lempeitä, kotoisia, tuttuja ja juurikin sellaisia, joissa saa itsensä irroitettua hetkeksi unelmoimaan matkasta maalaismaisemissa. Ihan, kuin hyvän ystävän kohdatessaan voi tuntea saman tunteen. Sydämeen tulee lämmin ja ihana tunne. Sellainen tunne tästä kirjasta tuli. Kiitokset vain Anneli Kivelälle, että hän on aikoinaan rakentanut tällaisen ihanan sarjan, jota lueskella.

Raija Oranen: Minä, Armi Maria R.

 

Kotiliesi-lehden elokuun 2023 kuukauden kirja äänikirjana. Kesto 10h 51min, kirjassa sivuja 257 sivua. Otava 2023. Lukija: Karoliina Kudjoi. 

Tämä seuraava teksti kopioitu Kotiliesi-lehden tiedoista, kun ei voi kirjan takakannen tekstiä kirjoittaa tähän, kun ei ole sitä kirjaa:

Säkenöivä romaani kunnianhimosta, yrityselämän kiemuroista ja mahtavasta liikenaisesta Marimekon takana.

Marimekon perustaja Armi Ratia oli kuuluisa paitsi tinkimättömästä johtamistyylistään, myös oikuistaan ja lukuisista miessuhteistaan, joista tunnetuin oli Urho Kekkonen. Aviomies Viljo Ratia pysyi Armin vierellä korvaamattomana tukijana – kunnes hänen mittansa täyttyi.

Tästä kaikesta Raija Oranen kertoo jäljittelemättömällä tyylillään, värikkäästi ja mukaansatempaavasti. Hän näyttää vaikutusvaltaisen liikenaisen loisteliaan uran, joka vaati ankaraa työtä, ponnistuksia ja paljon samppanjaa. Samalla Armi Ratian tarina läpivalaisee maamme lähihistoriaa pettämättömällä tarkkuudella.

Omat tunnelmat äänikirjasta:

Äänikirjan lukeneen Karoliina Kudjoin ääntä oli mukava kuunnella. Mukavan lempeää, mutta samalla niin tomeraa luentaa. Hyvin tekstiin eläytyvää, josta kyllä tykkäsin tässä äänikirjassa. Ei tarvinnut jättää äänikirjan kuuntelua kesken lukijan äänen takia. Joskus olen tehnyt niin, jos en ole pitänyt äänikirjan lukijan äänestä. 

Aloin kuunnella äänikirjaa heti hankintapäivänä, eli torstaina 3.8.2023 ja ekalla kuuntelukerralla kuuntelin 10 ekaa lukua. Vasta paljon myöhemmin avasin kirjan tiedoista kirjan luvut ja tässä kirjassa oli 74 lukua. Yhdeksän päivän aikana sain äänikirjan kuunneltua loppuun asti. 

Tätä tarinaa oli kyllä mielenkiintoista kuunnella, vaikken mikään Marimekko-fani olekaan. Taitaa mulla pari Marimekko-kuvioista vihkoa olla, mutta siihen se sitten jääkin. 

Henkilöhistoriana ja varsinkin Raija Orasen kirjoittamana kirjana oli taaskin ihan vallattoman hienosti kirjoitettu tarina. Melkein, kuin itse olisi ollut mukana tarinassa, niin kerronnallisuus tempasi mukaansa. Eikä tämä ole ainut Raija Orasen kirjoittama kirja, josta olen pitänyt. Jo vuosia sitten sain joululahjatoiveena Raija Orasen kirjoittaman Fanny-kirjan ja se on vieläkin mielessäni hienona tarinana. 

Etukäteen ennen äänikirjan kuuntelun aloitusta en tiennyt mitään Armi Ratiasta, sen jotenkin osasin yhdistää, että on/oli Ristomatin äiti ja Ristomatin tiesin yhdistää Marimekko-juttuun. 

Tässä välissä piti googeloida: Armi Ratia on nukkunut pois vuonna 1979, joten ei ihmekään, etten ole tiennyt hänestä ennemmin mitään. 

Tarinassa oli sellaisiakin kohtia, jotka koskettivat ja liikuttivat minut jopa kyyneliin asti.

Ensin en meinannut ottaa tätä kuukauden äänikirjaa itselleni kuunneltavaksi, kun siis tosiaan Kotiliesi-lehden kuukauden kirjana tätä tarjottiin. Alkuun en tiennyt, kuinka tämä palvelu saadaan omalle koneelle. Onneksi oli ihan hyvät ohjeet, kun elämäni ihka ensimmäisen kuukaudenkirjalahjan latasin koneelleni kuunneltavaksi. 

Hiukan jänskätti ekan kuuntelukerran loppuhetkillä, että mitenhän jää koneen tietoon, että mihin kohtaan katkaisen kuunteluhetken ja löytyykö oma kirjahylly koneen tiedoista miten helposti. Hyvin se löytyi omakirjahylly ja kuuntelukohtakin, mistä toisena päivänä jatkaa kuuntelua. 

Minä suosittelen lämpimästi tätä kirjaa henkilöille luettavaksi/kuunneltavaksi, jos kiinnostaa henkilöhistoria ja hienon kirjailijan hieno kerronnallisuus ja tarinan kuljettaminen, unohtamatta äänikirjan lukijan mukavankuuloista lukuääntä ja eläytymistä luentaan.

Oikein mukava kirja.

Tämä opus oli tämän vuoden luettujen/kuunneltujen kirjojen listalla 24.kirja. Vasta. No, vuosi sitten luettujen listan 24.kirjan luin vasta lokakuun lopulla, että sinänsä ihan hyvä tahti tälle vuotta. 

Kiitos, jos jaksoit tänne asti lukea.

Deepak Chopra, Debbie Ford & Marianne Williamson: Varjominä Löydä kätketty voimasi

 

Itse ottamani kirjan kansikuva tässäkin päivityksessä.

Kirjastolta lainassa oleva, nipun kolmas ja viimeinen opus.

Englanninkielinen alkuteos The Shadow Effect. Illuminating the Hidden Power of Your True Self, 2010.

2. painos Basam Books, 2010, 2015, suomentaja: Leena Siitonen. 243 sivuinen. 

Takakansiteksti:

Tässä kirjassa New York Timesin bestseller-kirjailijat Deepak Chopra, Debbie Ford ja Marianne Williamson kirjoittavat onnellisuuden mahdollisesti suurimmasta esteestä: varjosta, eli siitä persoonallisuutemme osa-alueesta, joka pitää sisällään kielteisiksi mieltämiämme piirteitä. Vaikka varjo on lähtemätön osa meitä, kulutamme paljon aikaa ja energiaa sen kieltämiseen ja siltä pakenemiseen. Varjominä on perusteellinen ja käytännöllinen opas itsemme kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen. Vasta hyväksyttyämme varjopuolemme voimme tavoittaa todellisen ja eheän olemuksen ja saada käyttöön kaikki sisäiset voimavaramme.

Deepak Chopra on kansainvälisesti tunnettu itämaisen filosofian opettaja. Hänen kirjansa ovat olleet lähes kaikilla yhdysvaltalaisilla bestseller-listoilla ja myyneet miljoonia kappaleita kaikkialla maailmassa. Basam Books on julkaissut Chopralta aiemmin teokset Salaisuuksien kirja (2009), Sielukas johtaminen (2011), Maailmankatsomusten taistelu (2012) ja Superaivot (2014).

Debbie Ford (1955-2013) oli amerikkalainen kirjailija, muutosvalmentaja ja opettaja, jonka työtä emotionaalisen ja henkisen kasvatuksen alalla pidetään hyvin merkittävänä. Basam Books on julkaissut Fordilta teoksen Rohkeus (2012).

Marianne Williamson on kansainvälisesti tunnettu luennoitsija ja kirjailija. Hänet on listattu yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkisistä opettajista. Basam Books on julkaissut häneltä teoksen Vaurauden salaisuus (2013). 

Ajatukset tästä luetusta kirjasta:

Tämä kirja on jaoteltu kolmeen osaan, jonka jokainen kirjaa kirjoittanut henkilö on itse kirjoittanut.  Ensimmäinen osa käsittelee Varjoa, toinen osa käsittelee, kuinka päästä sovintoon itsen, toisten ja maailman kanssa ja kolmas osa käsittelee, kuinka vain Valo voi karkoittaa pimeyden. Sen jälkeen on 20 kysymystä sisältävä Varjotesti ja lopuksi on kerrottu vielä kirjailijoista.

Kirja tuli kirjastoreissulla vastaan, kun olin jo menossa lainaustiskiä kohden kahden opuksen kera. Tämä oikein pompsahti alahyllyltä silmiini kannen värimaailman kera ja läksi lainaan. Nyt sitten tänään sain luettua tämänkin kirjan loppuun. Päivää vajaat kolme viikkoa ja kolme luettua kirjaa. Aika hyvin minulta kyllä, kun välillä menee useampikin viikko, että ei vaan saa luettua. 

Mitäkö tästä opiskeltavasta kirjasta jäi mieleeni? Siinäpä vasta hyvä kysymys. Päällimmäisenä kenties ehkä se, että meissä jokaisessa ihmisessä on varjo, joka pitää oppia hyväksymään. Varjoa ei pääse karkuun juoksemalla, se on ihmisen itsensä pimeä puoli. Siihen hyvä taltuttamiskeino on Rakkaus ja anteeksiantaminen. Miten sitten pystyä antaan anteeksi ihmiselle, joka on joskus satuttanut ja tehnyt sellaista väärää, mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua? Se ei todellakaan ole helppo tie. Se ei tapahdu hetkessä. Kannattaa varmaan antaa ensin itselleen anteeksi tapahtunut ja sitä kautta yrittää antaa henkilölle anteeksi, joka on tehnyt jotain pahaa/väärää. Kyseinen väärintekijä voi olla jo edesmennyt, mutta hänelle voi siltikin antaa vielä anteeksi. Voi antaa anteeksi sydämessään. Ottaa aikaa itselleen, käydä rauhassa mielessään läpi tapahtunut ja päättää antaa anteeksi tapahtunut vääryys. Ei se sittenkään välttämättä heti tunnu siltä, että tapahtunut olisi anteeksi annettu. Kyllä se on valtavan pitkä tie, ennen kuin pystyy henkilöstä rakkaudellisesti ajatella. Vain siten voi vapauttaa itsensä taakkalastista, jota on kenties ehkä vuosia, tai jopa vuosikymmeniä kantanut reppuna selässään, tai jopa kivirekenä vetänyt perässään. 

Rakkaus. Siinä on kyllä Valtavan Kaunis Sana. Se pitää sisällään monia tunteita ja se herättää monen, kenties syvällä pinnan alla olevan tuntemuksen pintaan, kun tulee kohdalle Se Oikea Henkilö, joka laittaa miettimään syvällisiä asioita oikein pidemmästikin. Rakkaus ei synny hetkessä. Ihastus kylläkin voi tapahtua nopeastikin hyökyaallon lailla, mutta se ei kauaa kestä, vaan se hälvenee ja mitä jää jäljelle? Niinpä niin, sitä voipi vain miettiä. 

Varjo voitetaan Rakkaudella. Tämä oli tämän kirjan anti minulle. Ihan mukavaa luettavaa, vaikka välistä kyllä purin omaakin mieltäni joihinkin kerronnallisiin kohtiin aikakin kärkkäästi. Tämä luettu kirja selvästikin herätti tunteita. Se oli hyvä juttu. 

On kyllä hieno asia, että sain kirjastolta lainassa olevat kirjat luettua ekan kuukauden aikana, ei tarvinnut jatkolainata.  Saa käydä palauttamassa ihan oikeaan aikaan opukset pois. Ja tämän tehtyäni, en aio käydä lainaamassa kirjastolta yhtään mitään uutta opiskeltavaa opusta tänä vuonna. On opiskelukiintiö täys. 

Suosittelen lämpimästi, jos aihe kiinnostaa.

Niina-Matilda Kuusisto: Näkijä III Kahdeksan aamunkoittoa

 

Kirjan kansikuva on itseottamani. Piti ottaa salamavalon kera, kun ei onnistunut ilman sitä. Siksipä kirjan alareunassa on valoheijastuma.

Kirjastolta lainassa, 219 sivuinen, Vesipeili, 2018.

Takakansiteksti:

Lukijoidensa rakastama ja näkijänä tunnettu Niina-Matilda Kuusisto on kahdessa aikaisemmassa Näkijä-teoksessaan kuvannut taivaltaan ja työtään henkiväen kanssa. Henkioppaiden läsnäolo ja ohjaus ovat edelleen luonteva ja kaunis osa Niina-Matildan matkaa.

Tämän odotetun kirjan myötä Niina-Matilda kutsuu sinut piiriin tiipiin tulen äärelle. Sen lämmössä hän opastaa sinua kohtaamaan sisäisen viisaasi, ymmärtämään itsesi oman tarinasi luojaksi ja kuulemaan sinua rakastavan henkimaailman ohjausta.

Niina-Matilda kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti, leikkimielisin sävyin. Kiitollisuus ja rakkaus ovat lähtökohtana hänen jakamissaan opastuksissa. Siivittäkööt ne rohkeuttasi tarttua tietoisesti oman elämäsi ohjaksiin.

Niina-Matildan sanoin:"Rakas lukijani, elä elämääsi - nyt."

Omat tunnelmat:

Tässä aamussa jo aikaisin tuli pääteltyä tämän kirjasarjan kolmas ja tietääkseni tähän mennessä ainakin viimeisimmän kirjan lukeminen. Kuten kirjan nimikin jo kertoo, on tässä kahdeksan aamunkoittoa kuvattu. 

Kirjan lopussa kun oli sisällysluettelo, jonka läpikävin, tuli tunne, että pitää heti lukea uudelleen eräs kohta kirjasta. Lukukohdan sisältämä tieto ei ole tässä hetkessä mitenkään oleellinen tieto, se on vain itselleni, joten en kerro tässä, minkä kohdan kertasin. Muutenkin on tunne, ettei minulla ole osaa, eikä arpaa kertoa kirjan sisällöstä sen enempää, muuta kuin mainita, että tämä oli työstettävä opiskelukirja, joka on nyt luettu ja siis osin kerrattukin. 

Metkasti, kun mietin tämän kirjan lukemista, niin mieleeni nousee tarinassa mainittu tiipii ja sen piiri tulen ympärillä. Sen tilanteen pystyin kyllä näkemään jotenkin elävästi mielessäni. 

Tämän sarjan luettuani tulee tunne, että toivoisin saavani omaan kirjastooni nämä sarjan toisetkin kirjat, sillä se ensimmäinen löytyy jo. Vaikuttavaa luettavaa. En osaa paremmin kuvailla. 

Marja-Leena Tiainen: Montonen ja yks enkeli

 

Oma ottamani kuva kirjan kannesta, ihan hetki sitten. 

Kovakantinen kirja, 123 sivuinen, Painokaari Oy Helsinki, 1990.

Takakansiteksti:

"Mä oon oikeesti kuule melko romanttinen jätkä, mä sanoin siihen. Mä puristin Janettea lujemmin. Konnari kulki ohi ja vilkaisi meitä huvittuneesti."

"Miten toisenlaiselta suudelma tuntuikaan öisen Pariisin kaduilla kuin jossain kuopiolaisen lähiön rappukäytävässä."

Montonen ja yks enkeli sisältää kahdeksan "lovestorya" teini-ikäisten tyttöjen ja poikien unelmista, salaisesta rakkaudesta, sokeasta ihastumisesta, katkerista pettymyksistä, tavallisesta arkipäivästä, jonka keskelle rakkaus leimahtaa kuin ihme.

Omat tunnelmat:

Tuli luettua vihdoin viime viikolla toistamiseen tämä opus loppuun. Aiempi lukutovi tämän kirjan parissa on tullut vietettyä 1991, teini-ikäisenä. 

Oli kyllä melko metkaa palata tämän kirjan tarinoihin alkukeväästä, kun sain kirjan itselleni. Nämä kirjan kahdeksan tarinaa oli kyllä kivaa luettavaa. Itsessään tekstit eivät aiheuttaneet mitään suurta tunteenpaloa, jonka muistin nuoruudessa kirjan parissa kokeneeni, kun kirjastoautolta kesälomalla tämän lainasin. 

Tällä toisella lukukerralla oli hauska huomata, että yhdessä kirjan tarinassa seikkaili yksi naispuolinen A. Ja taas toisessa tarinassa seikkaili eräs miespuolinen A. Ja tämä tarina alkaa vielä metkalta sivultakin. Enkä kyllä yhtään muistellut muutamaa kirjaa hankkiessani netin kautta alkuvuodesta, että saatan törmätä juurikin tässä kirjassa tuttuihin nimiin. Mikä metka yhteensattuma sinänsä. 

Leppoisaa luettavaa ja aina välillä, kun tätä opusta luin, yritin miettiä sitä ensimmäisen lukukerran kesää ja tämän kirjan lukemista. Muutama kesä aiemmin oli tullut hankittua kirjastoautokortti, että sai polkupyörällä hurauttaa kylälle kirjastoautolle lainaamaan muutaman kirjan luettavaksi kesälomalla, kun oikealle kirjastolle oli kuitenkin liika pitkä matka. Sinä kesänä tuli enempi luettua nuorten tyttöjen lehtiä: SinäMinää, MeKaks ja Pamela-lehtikin taisi vielä silloin ilmestyä. Niiden lehtien novellitarinat veivät enempi lukuaikaani, kuin kirjat. 

Alle kouluikäisenä, kun asuimme aika lähellä oikeaa kirjastoa, kävimme lainaamassa muutamia kertoja kirjoja sieltä kirjastolta, jossa oli sitten tulipalo. Muistan sen, kun kuulin siitä ja kauhistuin, että nyt on hienoja kirjoja tuhoutunut. Se oli järkyttävä uutinen. Sen jälkeen paikkakunnalle rakentivat uuden rakennuksen, johon tuli myös kirjastokin. Siellä kuitenkin tuli aika harvoin käytyä lainaamassa kirjoja, kun olimme jo muuttaneet pienelle kylälle ja siellä kävi kirjastoauto iltapäivisin, että ainut kirjojen lainaustovi mahdollisuus tuli vasta kesälomalla, kun oli enemmän aikaa. Lapsuudessa olin aika useana jouluna saanut satukirjoja ja runokirjoja lahjoiksi ja tykkäsin kyllä kirjoista. Ehkä rakkaus kirjoihin ja myös kirjoittamiseen kumpuaa sieltä, tiedä sitten. 

Olen kyllä onnellinen, että on tällainen rakas harrastus, kuin kirjojen lukeminen. Miten paljon tämä tuokaan mukavaa mieltä päiviin, kun tarttuu sellaiseen kirjaan, jonka seurassa viihtyy. Saa ajatukset irti sen hetkisestä elämänkiemuroista toviksi. 

Näin lähtee ajatukset liitoon kaukaisiin vuosiin, kun lukee ja miettii uudelleen luetun kirjan ensilukukertaa. Sitä voipi mennä muistoissaan aikakin pitkälle, jos vain uskaltaa. Minä ainakin uskalsin ja mukavahan tämä matka oli viettää tämän kirjan parissa. Osaltaan lapsuuden ajan ja teiniajan luettuihin kirjoihin uudelleen tarttuminen ja uusinta-lukuhetken viettäminen voi olla terapeuttistakin, ainakin omasta mielestäni. Sellainen tunne mulla on sydämessäni. Näinpä näin.

Niina-Matilda Juhola: Näkijä II Rakkauden tiellä

 

Kirjastolta perjantaina lainattu 149 sivuinen kirja. WSOY 2010, WS Bookwell Oy Juva 2010. 

Takakansiteksti:

" Katso sydämellä, kuuntele sisimmässä ja tunnustele tunteilla."

Jo lapsena selvänäkijän lahjansa oivaltaneen Niina-Matilda Juholan (s.1974) arki on täynnä pieniä ihmeitä. Näkymatkoillaan hän kuuntelee niin uskollisen henkioppaansa Violan kuin viisaan Viikingin käytännöllisiä neuvoja. Näkijä kohtaa myös tuntemattomia kahden maailman välillä ja auttaa muita yliaistillisten taipumustensa kanssa eläviä. Hän oivaltaa anteeksiannon puhdistavan voiman ja kertoo lapsista, jotka valitsevat vanhempansa jo ennen syntymäänsä. Kaikki todellinen tieto uinuu meissä jo valmiina, ja kuka tahansa voi luoda sopusointua arkeensa järjestelemällä ympärillä virtaavat energiat oikein.

Kyky rakastaa on kuitenkin voimavaroista suurin: se avaa tien mielenrauhaan ja valmistaa kohti vääjäämätöntä viimeistä porttia - kaunista kuolemaa. Kun keskitymme murehtimisen sijaan onnellisuuteen ja iloon, valitsemme vaistomaisesti meille sopivan henkimaiseman, opimme sielukävelyä ja matkaamme kohti tosiolevaisuuden harmonista ydintä, henkistä kotiamme. 

Perhekotiäitinä ja taideterapeuttina toimivan Niina-Matilda Juholan Rakkauden tiellä on lohdullista jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle esikoisteokselle Elämänpolulla henkien kanssa.

Omat tunnelmat kirjasta:

Bloggauksen alussa oleva kuva on itseottamani kuva kirjaston opuksesta. 

Näitä Niina-Matildan kirjoja ei ollut kirjastolla aiemmin kesällä, kun selasin listoja opuksista, joita oli toiveissa saada lukea. Jossain toisessa Eepos-kirjastossa oli vain sarjan kolmas opus. Olin päättänyt, että luen tämän tyylin kirjoja vain, jos satun löytämään kirjaston hyllyistä, enkä pyydä niitä kaukolainaan, joka on maksullista.

Kun olin palauttanut edelliset lainatut kirjat kaikki takaisin kirjastolle, päätin, etten enää tänä kesänä mene lainaan yhtään kirjaa kirjastolta, että luen vain omien kirjahyllyjeni opuksia näin kesälomalla. Jotenkin vain kävi, että perjantaina aamulla menin koluamaan kirjaston hyllyjä netin kautta ja mitä ihmettä, sieltä löytyikin hyllyistä nämä sarjan jatko-osat. 

Siinä vaiheessa ajattelin, että en varmaan mene käymään kirjastolla, että mä nyt nautin vain kesälomastani. Meni jokunen tunti ja ehdin ottaa tovin pienelle meditoinnille ja mielessäni vain oli, että on käytävä lainaamassa opiskeltavaa, kun kerran on odottamassa hyllyssä kirjastolla. Tiedä, miten kauaa olisivat sitten olleet lainattavissa. 

Kirjastolle kun pääsin, en meinannut löytää oikean numerosarjan hyllyä ja sit kun pääsin oikean numerosarjan hyllylle, vilkaisin ensin, että eihän täällä ole niitä kirjoja, että pomppaa numerot johonkin toiseen. Ehti jokunen hetki mennä, ennen kuin pääsin oikealle kohdille hyllyillä ja huomasin kaksi kirjaa, joista toinen olikin se, joka mulla on jo omassa kokoelmassani ollut vuodesta 2007 lähtien. Luulin, ettei ole kuin sarjan ykkönen ja kakkonen vain, vaikka piti olla kolmaskin. Kunnes huomasin, sarjan kolmannen kirjan olevan laitettu toiseen kohtaan hyllyssä, kuin nämä kaksi edeltäjäänsä. Oliko kenties henkimaailma asialla ja koitti hiukan jekuttaa minua. Tiedä sitten. Onneksi en heti luovuttanut, vaan otin sarjan kakkos-ja kolmososat mukaani.

Heti perjantaina aloin lukea tätä kirjaa, jota luin bauttiarallaa jotain parisen kymmentä sivua, kuin sujahtamalla. Kunnes tuli eteen eräs kohta kirjasta ja kirja piti laittaa lepäämään ja alkaa miettiä lukemaansa. 

Tänään sunnuntaina 30.7.2023 tuli luettua kirja loppuun. Aika nopsaan hoidin lukuhomman. Tämä kirja ei olekaan ihan normikirjan kokoinen opus, vaan on kapeampi kirja, hiukan pokkarin tyylinen, vaikkakin kovakantinen kirja. 

Jotenkin silloin perjantaina kirjaa lukiessa oli sellainen tunne, kuin kirjan kirjoittaja olisi istunut pöydän toisella puolen ja kertonut minulle tätä tarinaa, jota luin. Jotenkin tuli henkilö niin todeksi siinä lukuhetkessä. Aika metka tunne kyllä oli. Silläkin täytyi laittaa kirja lepäämään ja lähteä pohtimaan juuri luettua tekstiä. 

Sarjan ykköskirjan olen vuosien aikana lukenut muutamaankin kertaan läpi. Aika jännästi elämä tuopi eteen juurikin ne kirjat, jotka omalta osaltaan auttavat tällä polulla. Koitan nyt yrittää tämän päivän olla, jotta makustelen lukemaani, enkä jatka heti siihen sarjan kolmanteen kirjaan. Uskoisin, että tästä nyt jotain kuitenkin jäi mieleeni. 

Minä en ole kirja-bloggaaja, joka bloggaa ja ruotii kirjan tekstiä, vaan ennemminkin tykkään kertoa jotakin seikkaperäistä kirjan lukemiskokemuksesta. Saa jokainen itse testata sitten, miltä tuntuu mitäkin kirjaa lukea ja miten kirjan tekstin kokee. Jokaisella on oma tyylinsä blogata kirjoista. Tämä on minun tyylini: tykkään kirjoittaa oleellisimmat tiedot kirjasta ja kirjoittaa kirjan takakansitekstin alkuun. Takakansiteksti kyllä kertoo kirjasta, sitä ei tarvitse enää minun tehdä näihin bloggauksiini. Kyllä jämpti on näin. Kukin tyylillään. 

Ihan mukava lukuelämys tämä oli. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ihmeessä aloittaa lukeminen sarjan ykkösosasta.

Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet

 

Kirjastolta lainattu, kolmas ja viimeinen lainassa oleva kirja, tällä erää. 

Kovakantinen, 348 sivuinen, Bazar Kustannus, painettu EU:ssa, 2021. 

Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. 

Takakansiteksti:

Imelda Burova on viettänyt koko elämänsä Brightonissa ennustajana. Muiden ihmisten salaisuuksien vartioinnilla on ollut hintansa. Hän on nähnyt rakastajat ja valehtelijat, enkelit ja pirulaiset, unelmoijat ja typerykset. Hänen tarot-korttinsa ovat paljastaneet kaikkien salaisuudet, eivätkä ne ole koskaan valehdelleet. Nyt Imelda on väsynyt ja haluaa palan elämää myös itselleen. Ennen sitä hänen täytyy kuitenkin lunastaa kauan sitten tekemänsä lupaus ja toimittaa perille kaksi ruskeaa kirjekuorta.

Lontoossa eräs nuori nainen tarvitsee uuden alun. Billie on menettänyt työnsä yliopistolla, miehensä sekä paikkansa maailmassa löytäessään jotakin, mikä on saattanut hänen koko identiteettinsä  kyseenalaiseksi. Vastauksia janoavan Billien täytyy lähteä matkalle, joka vaikuttaa johtavan hänet erään brightonilaisen selvänäkijän ovelle. 

Ruth Hoganin hyvän mielen lukuromaani Madame Burovan kuu ja tähdet on värikäs ja koskettava tarina kaukaisista kesistä, eksentrisistä ihmisistä, sankareista ja konnista sekä kadotetuista ja paikkansa löytävistä.

Omat tunnelmat kirjasta:

Kirjan tarinan alusta varmaan jonnekin sivulle 140 oli sellaista, etten tahtonut päästä sisälle kirjan juoneen, enkä pahemmin ymmärtänyt lukemaani. Ajattelin useasti jättäväni kirjan lukemisen kesken, kun kirjan paksuus, siis monisivuisuus mietitytti, että saanko milloinkaan saateltua loppuun tarinan lukemista. 

Tarinassa hypeltiin vuosikymmenistä toisiin luvuittain. Vaikka välistä tuntui, että jään kyllä tarinan kyydistä pois, niin kuitenkin, kun vaan jatkoin sinnikkäästi lukuhommaa, pääsin vihdoin tarinan juoneen sisälle.  Kun ajatukseen tottui, sen tason lukemisesta, että pompitaan vuosikymmeneltä toiselle, niin lukuhomma alkoi luonnistua ihan kivasti. Jossakin puolivälissä tarinaa ihmettelin paria henkilöä, mitä he tekivät tarinassa. Asia selkeni, kun vain jatkoin lukemista. 

Voin kyllä sanoa, ettei tämä opus turhaan ollut pitkään notkunut toivelistalla odottamassa, että joskus lainaan kirjastolta. Kun tämä keväällä löytyi kirjaston hyllystä vapaana, otin luettavakseni ja nyt tarina on luettu ja tarinan jälkeen olevat lisälehdet, jotka mukavasti valottivat tarinan syntyä. Hyvä tarina, kauniit kannet ja ihan mukava uusi kirjailija-tuttavuus. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuskin enää luen tämän kirjailijan muuta tuotantoa. On kyllä ihanaa päästä palauttamaan vihdoin tämäkin kirja kirjastolle. Pääsee jatkamaan omien kirjahyllyjen kirjojen lukemista. Sitä olen kyllä odottanut, kuin kuuta nousevaa. 

Allan Kardec: Henkien kirja

 

Julkaistu ensimmäisen kerran googelin mukaan 18.4.1857. 586 sivua. Kääntäjä Pekka Kaarakainen, Allan Kardecin opin ystävät julkaisijana ja kustantajana vuonna 2020, lukijana Anne Piirainen. 

Adlibriksen sivuilta:

Kun olet lukenut Henkien Kirjan, sinulla ei tule olemaan enää syytä pelätä kuolemaa. Henkien Kirja antaa sinulle vastaukset lähes kaikkiin kysymyksiin, joita sinulla voi olla kunkin sielun alkuperästä, luonteesta ja kohtalosta maan päällä ja myös muissa maailmoissa. Se myös käsittelee Jumalaa, luomista, moraalisia lakeja, Henkien luonnetta ja niiden suhteita ihmisten kanssa. Kirja sisältää vastaukset, jotka useat meediot sanelivat Jumalaa rakastavilta korkeammilta Hengiltä.
Henkien Kirja on virstanpylväs opille, joka on tehnyt syvällisen vaikutuksen huomattavaan osaan ihmiskunnan ajattelua ja elämännäkemystä siitä lähtien, kun sen ensimmäinen ranskankielinen painos julkaistiin vuonna 1857.

Allan Kardecin kirjoja on myyty jo yli 25 miljoonaa kappaletta. Henkien Kirja on jo aikaisemmin käännetty pääkielet mukaan lukien mm. viron, ruotsin, norjan ja venäjän kielille, ja ympäri maailmaa on nykyään tuhansittain ryhmiä, jotka opiskelevat tähän kirjaan koonnettua oppia. Nyt ensimmäistä kertaa tämä materiaali on saatavilla suomen kielellä.

Omat tunnelmat tästä oppikirjasta ja sen kuuntelusta:

Kirja oli jaettu viiteen eri osaan. 

Ensimmäinen osa kesti reilun kaksi ja puoli tuntia, toinen osa kesti reilun tunnin, kolmas osa oli kaikkein pisin ja kesti reilut kahdeksan ja puoli tuntia, neljäs osa kesti reilun neljä tuntia ja melkein kolme varttia ja viides ja viimeinen kesti reilun kolme tuntia.

Tänään tiistaina 11.7.2023 urakoin kokonaan viidennen ja viimeisen osan, kun aloitin aamun oppitunnin jo puoli kuudelta aamulla, toisen oppitunnin aloitin ennen puoli yhtä tässä iltapäivässä. Tämä toinen päivän oppitunti oli kyllä kaikkein haastavin. En olisi millään jaksanut keskittyä kuuntelemaan luettua, mutta pakotin vain itseni, sillä olin päättänyt, että tänään tämän kuuntelu pitää jo tulla päätökseen, etten jaksa enempää enää. Olin siis kuunnellut tätä luettua äänikirjaa todella monena viikkona ja monena päivänä, välillä oli viikkoja, etten kuunnellut ollenkaan. Ei vain sytyttänyt kuunteluun ja opiskeluun, jota tämän kuuntelu mulle oli. 

Kyllä tässä päivässä tuli jo sellainen tunne, että haluan lähtee kauas pois läppäriltä ja oppitunnilta. Ei tämän kuuntelu mitään herkkua ollut. Enivei, nyt se on tahkottu tämäkin oppi. En tiijä, jäikö tästäkään yhtään mitään fiksua mieleeni, rikastuttamaan ajatusmaailmaani. Kyllä mä nyt olen aivan varma, etten enempää Allan Kardecin kirjoihin tuhlaa kallisarvoista aikaani. Nämä opukset saapi jäähä nyt unholaan. Mä olen nyt niin kypsynyt, että ei paremmasta väliksi. Vaan on se ihanaakin ihanampaa, kun saapi tämän äänikirjan pois päiväjärjestyksestä. Sanon vain, että huh, mikä urakointi! Yli 22 tuntia opiskelua pitkällä aikavälillä. Joskus kuuntelin 10 minuuttia, joskus vartin, joskus puoli tuntia, joskus tunnin ja sitten tänään toisella oppitunnilla reilut kaksi tuntia! Se ol nyt täsä!

Hector Garcia (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain

 

Kirjastolta lainattu toinen opus, jatkolainassa. 178 sivuinen, kovakantinen, Gummerus Kustannus Oy Helsinki, Bookwell Oy Juva 2017, suomentanut Satu Ekman.

Kirjan takakansiteksti:

Japanilaisten mukaan jokaisella on oma ikigai, syy olemassaoloon. Sen tavoittelu ja löytäminen tuo elämään merkitystä, onnea ja niiden myötä terveyttä ja menestystä. Sana ikigai muodostuu sanoista iki, elämä, ja kai, omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen.

Kirjassa tarkastellaan elämää Okinawan lähellä sijaitsevassa Ogimin kylässä. Ogimi on yksi harvoista ns. sinisistä vyöhykkeistä, joiden asukkaat elävät muuta maailmaa yleisimmin yli satavuotiaiksi ja säilyttävät elinvoimansa korkeaan ikään asti. Ikigai sisältää myös kuvitettuja ohjeita fyysiseen harjoitteluun.

Espanjasta ponnahtaneesta menestyskirjailijasta tuli kansainvälinen ilmiö: oikeudet myytiin nopeasti 27 maahan. Ikigai sopii paremmasta elämästä haaveileville, hyvinvointi- ja inspiraatiokirjojen lukijoille ja japanilaisesta elämäntyylistä kiinnostuneille. Myös yritykset ovat ottaneet kirjan työkalukseen.

Omat tunnelmat kirjasta:

Tämän kirjan parissa ei kauaa aikaa kulunut. Kun ekan kerran otin lukuun, niin yhdellä lukukerralla meni varmaan parikymmentä sivua. Sivut aika nopsalukuisia ja jotenkin tämän kirjan teksti otti ihan imuunsa ja ei voinut heti lopettaa lukemista, kun oli kerran päässyt aloittamaan. Useamman vuoden Ikigai-kirja ollut toivelistallani ja on sellainen mielikuva, että tästä on joitakin muitakin kirjoja kirjoitettu, kenties joitain hiukan useampisivuisia opuksia, mutta tämä kun tuli kirjastolla keväällä vastaan, niin olihan tämä lainattava ja nyt sitten tänään hiukan ennen puoli kolmea sain tämän pääteltyä loppuun. Nyt kun asiaa mietin, niin olisin kyllä voinut tästä aiheesta lukea paksummankin opuksen, kun kerran vauhtiin pääsin. Kenties tämä kuitenkin jääpi ainuaksi tätä laatua luettavista. 

Vielä on yksi kirjastolta lainattu kirja odottamassa lukuvuoroaan. 

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

 

Kirjastolta lainattu tiistaina 16.5.2023 269 sivuinen opus. Ruotsinkielinen alkuteos 24 goda gärningar, jonka Jenny Fagerlund on julkaissut 2019. Suomenkielisen painoksen on kustantanut Gummerus Kustannus Oy, Helsinki. Kirjan on painattanut Scandbook, Liettua 2020. Opuksen tarinan on suomentanut Antti Saarilahti. Kirjan kansikuvan kanssa oli hiukan askaretta, jotta sain sen liitettyä tähän blogikirjoitukseeni, mutta onnistuin, vaikkakin hiukan pidempää reittiä. Opinpa jotahin uutta tässä aamupäivässä, se on hyvä jutska.

Kirjan takakansiteksti:

Joskus pieni hyvä teko voi muuttaa koko elämän 

Emma toivoo joulun vilahtavan ohi mahdollisimman nopeasti. Hän menetti miehensä jouluaattona kaksi vuotta sitten, ja muille iloinen juhla vain muistuttaa Emmaa menetyksestään.

Marraskuisena iltana Emma törmää vanhaan mieheen, joka on eksynyt lumituiskussa. Hän saattaa miehen kotiin, ja pieni pyyteetön teko laittaa alulle jotakin suurempaa. Emma päättää tehdä kaksikymmentäneljä hyvää tekoa ennen joulua, yhden joka päivä.

Yksinäiset illat vaihtuvat pieniin onnen hetkiin, ja hyvät teot alkavat muuttaa myös Emmaa itseään. Miltä Emman elämä näyttää, kun jouluaatto viimein koittaa?

24 pientä ihmettä on lämminhenkinen ja viisas kertomus siitä, miten merkityksellisiä pienet asiat ja teot voivat olla. Romanttinen ja toiveikas joulutarina on ylistys välittämiselle ja rakkauden monille eri muodoille. 

Omat tunnelmat luetusta kirjan tarinasta:

Olin halunnut lukea tämän kirjan tarinan jo pidemmän aikaa, mutta nyt toukokuulla vasta kävin kirjastoreissulla niin, että kävin kiertelemässä kirjaston kirjahyllyjä ja tämä tuli vastaani. Ajattelin enstää, että on ihan höpsöä lukea jouluista kirjaa kesällä, mutta sou wat? Minähän lainasin tämän kirjan, jotta vihdoin pääsen lukemaan, mitä tämä pitää sisällään. 

Ihan koko aikaa en kirjaa lukenut, vaan vaihtelin luettavia kirjoja, joten siksikin tämän kirjan kanssa meni yli kuukausi, sillä tässä lauantain 17.6.2023 aamussa sain vasta luettua kirjan viimeiset sivut. Tykkäsin kyllä lukemastani tarinasta, vaikkei tämä mitenkään yltiöromanttinen tarina ollutkaan. Mielestäni aika sellainen, miten sen nyt sanoisin, keskivertotarina, joka ei saanut itkeä vollottamaan, eikä oikein sydämenikään käpristynyt ensi-ihastuksesta, sillä tämä oli ensmäinen opus tältä naiselta, jonka olen lukenut. Googeli kertoi, että on kuulemma kirjoittanut muitakin kirjoja. Uskoisin, että tämä jääpi ainukaiseksi kirjaksi, jonka tältä kirjailijalta tulen lukemaan. Ei ole aikaa jumittaa sellaisissa kirjailijoitten kirjoissa, jotka eivät sykähdytä sydäntä pakahduttavasti. 

Kirjassa on eräs kohta, jota lukiessa mieleeni hiipi aavistus, että näinköhän vain on. Mitenpä sitten kävikään. Minun aavistukseni oli oikein. Enpä olisi uskonut, mutta niin vain tarinassa meni. En nyt kerro sen enempää, että mistä kohdasta tarinassa oli kyse. En halua muutenkaan avata kirjan tarinaa sen enempää. Minä en halua olla se, joka avaa kirjan tarinan seljällensä, että tätä ja tätä tässä kirjassa tapahtuu ja tällei koko tarina meni ja se ol siinä. En tykkää sellaisesta. Kyllä mahdolliselle lukijalle pitää antaa ennemmin arvoituksellinen bloggaus, jotta jääpi tunne siitä, josko hän itsekin lukisi kyseisen kirjan ja kokisi ihan oman ahaa-elämyksen lukemastaan tarinasta. 

Kiitokset vaan kirjan kirjoittaneelle henkilölle, että on kirjoittanut tämän kirjan. Vietin ihan mukavia lukuhetkiä kirjan parissa ja tässä aamussa olin kuin pikkutyttö, että Nyt haluan viettää lukuhetken just tämän kirjan parissa, että joskos saisin tänään vihdoin kirjoittaa tänne luettujen kirjojen blogiini pienen kirjoitelman luetusta kirjasta. Ja sainhan minä, ihan wau-fiilis! 

Tässä tarinoinnissa on ihan tarkoituksella puhekieltä kirjoitettuna, en niitä haluakaan kirjoittaa KirjaKielellä viralliseen tyyliin. Jos joku ei ymmärrä, niin hänen ei kuulukaan ymmärtää. Kyllä jämpti on näin. Jepjep.

Marilyn Sachs: Mittatilaustyttö

 

Tässä on nyt oma ottamani kuva kyseisestä kirjasta. En vaan halunnut ottaa googelista tähän kuvaa. Olen ostanut kyseisen kirjan marraskuussa 2014 Vanha Nalle-kirpparilta täältä Ähtäristä ja maksoin silloin tästä 1.50 euroa. Olen tämän aiemmin vuosia ja vuosia sitten lukenut kertaalleen kirjaston kirjana. Tämän vuoden tammikuun toinen päivä otin tämän kirjan luettavakseni ja kirjanmerkkinä oli tuollainen muisto eräästä paikasta, joka jääkin kirjan väliin.

Takakansitekstin voisin nyt kirjoittaa tähän:

Paksu, Läski! Ruma, kömpelö, kerta kaikkiaan inhottava! 17-vuotiaan lukiolaisen Jeff Lyonsin mielestä Ellen De Luca on ehdottomasti vastenmielisin kaikista keramiikkakurssin tytöistä. Verrattuna uhkaupeaan Normaan, johon Jeff on korviaan myöten rakastunut, Ellen on tyhmä ja enemmänkin. Ellen vahtaa ja vakoilee, yllättää Jeffin suutelemasta Normaa, rikkoo hänen upouuden teekannunsa ja kehtaa satakiloisenakin teeskennellä arkaa ja viatonta. "En luultavasti ikinä voisi rakastua rumaan tyttöön." Jeffin sanat Normalle saavat kohtalokasta kaikupohjaa, kun hän eräänä päivänä joutuu vastustamattoman vihan ja inhon valtaan ja käyttäytyy Elleniä kohtaan tavalla, jolla on kauaskantoiset ja yllätykselliset seuraukset.

Mittatilaustyttö on kuuluisan amerikkalaisen kertojan sykähdyttävä, jännittävä, ajatuksia herättävä kuvaus nykynuorten elämästä, kirja jossa aikuisempikin lukija löytää itsensä keskeltä modernien ihmissuhteiden arvaamatonta maailmaa. Psykologisesti tarkkavaistoinen teos pitää otteessaan alusta loppuun, ensimmäisestä viimeiselle sivulle saakka.

Kirja on englantilaiselta nimeltään The fat girl ja kirjoitettu 1984, WSOY on julkaissut kirjan Juvalla 1989 ja suomentajana on ollut Sirkka Salonen ja kirjassa on tosiaan vain se 168 sivua ja sivut ovat paksua paperia. 

Kirja alkaa näin: Ainoa keino päästä pois opettaja Wassermanin kemian ryhmästä oli ilmoittautua johonkin toiseen aineeseen, jota opetettiin samaan aikaan. Vaihtoehtoja ei ollut kovin monta. "Mistä lähtien sinä olet ollut kiinnostunut keramiikasta?" opinto-ohjaajani kysyi nyrpistäen epäluuloisena nenäänsä.

Kirjan lukeminen sai kyllä miettimään omaa nuoruutta ja omaa lapsuutta aika tavalla. Muistan, kun ekaluokalla ollessani vitosluokan kaksi sellaista tosi lyhyttä poikaa ottivat minut silmätikukseen, huutelivat, haukkuivat ja estivät minua pääsemästä ajoissa luokkaan välitunnilta. Se oli kauhean piinaavaa aikaa, enkä siitä kenellekään uskaltanut kertoa. Luokanopettajani jossain vaiheessa sai sen tietää ja pääsi jopa näkemäänkin. En tiedä, saivatko pojat jonkun  rangaistuksen, vaan siihen loppui kiusaaminen, enkä pahemmin enää nähnyt heitä ja jos satuin näkemäänkin, niin olivat hyvin hyvin hiljaa. Kyllä tykkäsin lukea tämän kirjan tarinaa, vaikka todella hitaasti kirjaa luin, aina silloin tällöin muutaman sivun vain. Nyt eilen illalla sain kirjan sitten vihdoin ja viimein pääteltyä loppuun. Ehtikin kulua muutama tovi, kuin viimeksi olen tänne kirjablogiin mitään kirjoittanut, vaikka tässä välissä muutaman kirjan olenkin lukenut. Ehkä lukeminen tästä hiukan paranee, kun saan muutamia hommia tehtyä päätökseen. Jospa sitten on aikaa enemmän lukea. On viime aikoina muuttanut luokseni useampikin ihana kirja, joista vain yksi on uusi ja sekin vain pokkari. Kaikki muut ovat jo luettuina hankittuja. Ei sitä kyllä lukeminen lopu. Kunhan olisi aikaa lukemiselle.