Syksyllä 2023 oli Kirjan päivien erikoistarjous-kylkiäislahjana Antti Tuomaisen kirjoittama Tapahtuu huomenna-kirjanen, kun osti kirjoja vähintään 20 eurolla. Kävin paikallisessa Kipa-kirjakaupassa ostoksilla ja ostokseni olivat hiukan alle 30 euroa ja tämä kirja tuli siis kaupan päälle.
Naputtelen tähän kirjan takakansitekstin:
Lämmin ja hulvattoman pimeä komedia elämän odottamattomista käänteistä
Petteri Puulasmaa tekee kaikkensa saadakseen pitää pienen tyttärensä huoltajuuden. Ennen kaikkea hänen olisi säilytettävä vakaa elämäntilanteensa ja työpaikkansa. Asioita kuitenkin mutkistaa se, että Petteri on puhelinennustaja ja surkea työssään. Kaiken lisäksi hänen pomonsa paljastuu vaaralliseksi rikolliseksi. Kun työpaikalle eräänä päivänä soittaa hieman epätavallisempi asiakas, Petteri päätyy nopeasti selkä seinää vasten. Tarttumalla tarjoukseen hän voisi kääriä sievoisen summan rahaa ja ratkaista kaikki ongelmansa. Mutta kannattaako sieluaan myydä pimeälle puolelle - edes rakkauden tähden?
Antti Tuomainen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykykirjailijoista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa. Britannian arvostetuimpiin sanomalehtiin kuuluva The Times on nimennyt Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi.
Kirjan päivien kunniaksi Kirjakauppaliiton jäsenet antavat Antti Tuomaisen pienoisromaanin kaupan päälle. Lue lisää: kirjanpaivat.fi
Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2023, 134 sivuinen, 17 lukua sisältävä kovakantinen kirja.
Omat tunnelmat kirjasta:
Aloin lukea kirjaa vasta tänä vuonna, huhtikuun alkupäivinä. Kirjan kansikuvahan on ihan mukavan näköinen: on ihan kivat värit, on säkenöintiä ja mystiikkaa. Vois kysyä, notta montako sydämen kuvaa löydät kansikuvasta? Minä löysin 7 kappaletta. Kirjan mukana tullut postikortti on kiva lisä, jossa kirjakaupan leima piristeenä.
Olen joskus vuosia sitten yrittänyt lukea muistaakseni jotain tämän kirjan kirjoittaneen jotain kirjaa. En edes enää kirjan nimeä muista, muistan vain sen, etten saanut sitä luettua loppuun. Tätä kirjaa ei ole kovin montaa BookCrossing-kirjaksi rekisteröitynä. En ole itse rekisteröinyt tätä, enkä tiedä, rekisteröinkö. Ehkä laitan tällaisenaan etiäpäin jollekin, tai jätän jonnekin jonkun löydettäväksi.
Tämä on sellainen makupalakirjanen.
Tässä viime päivinä, kun lueskelin kirjaa, tuli tunne, että onkohan kirjoittaja mahtanut miettiä tätä kirjaa kirjoittaessaan, notta tohtiikohan asian ilmaista näin. Ihan varmasti on täytynyt ajatella aihetta hiukan enempi, kun on tästä aiheesta kirjoittanut. Kenties on poikasta epäilyttänyt kirjasta kirjoittaessaan. Aion nyt kirjoittaa suoraan, mitään kaunistelematta. Oli tunne tätä kirjaa lukiessa, että onkohan kirjan kirjoittanut henkilö miettinyt mielessään kyhätessään tarinaa kasaan, notta voi v...., onko aivan pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Mitä v..... mä tällä oikein voitan. Kukaan ei kuitenkaan tykkää tästä, laitanpa joukkoon vähän rikosjutskaa, niin jospa se pelastaa kaiken.
Kirjan lukemisen jälkeen suorat sanat:
Ärsyttävä, puuduttava, kökköinen, hurmaava, ihana, itkettävä, hellyttävä.
Arponen nousi ykköseksi, Helmi hyvänä kakkosena. Petteri-Richard Leijonamieli hiukan tökerö, Ilona jotenkin laimea, Uumaja suorastaan pahoinvointia aiheuttava, Otto ja Mimosa no, sellaisia.
Herätti tunteita, vaikkakin varmaan tekemällä tehty kirjanen.
Kaikesta huolimatta ja juurikin kaikesta johtuen tykkäsin luetusta.
Kirjan loppupuolella eräällä aukeamalla vasemman puolen sivua lukiessa näin välähdyksen toisella sivulla. En kerro, mikä kirjan aukeama se oli. Se jääköön salaisuudeksi. Sen kerron, että ajatuksia muistiin kirjoittaessani tuli eräs outo sana. Mitä mahtaa tarkoittaa paradigma. Minä sen jo opiskelin tässä aamussa. En esittänyt kysymystä, joten sillä ei kysymysmerkkiä lauseen lopussa. Yhdessä lauseessa kirjaa lukien mietin, voiko lauseen aloittaa Että-sanalla. No, tässä kirjassa se oli mahdollista. Että ja jotta ja niin edelleen, tuli mieleeni.
Anteeksi en pyytele tätä kirjoittamaani kirja-arviota tästä tänä aamuna loppuun saatellusta kirjasta. Tämä on minun arvioni ja sehän ei ole keneltäkään toiselta pois, vain minulta, että sitten kuitenkin kirjoitin tästä makupalakirjasesta kirja-arvion tähän blogiini ja teen sen tarkoituksella toisella tavalla, kuin yleensä olen tehnyt. Ihminenhän Voi uudistua, tehdä jotain perin juurin yllätyksellistä. Jep.
Lämmin suositteluni tälle kirjalle, kannattaa lukea. Kiitokset kirjan kirjoittajalle Antti Tuomaiselle kirjan kirjoittamisesta tästä aiheesta. Tämä oli hänen näkemyksensä asiasta.
Sen vielä haluan tähän loppuun kertoa, että voi hyvinkin olla oikeinkin arvostettu kirjailija ja käännetty teoksia vaikka kuinka monelle eri kielelle, niin ei se takaa yhtään mitään, että kaikki ylistää ja kehuu ja tykkää kaikista kirjoittajan kirjoista aina. Se on niin hetki ja kirjakohtaista. Niin monta mielipidettä, kuin on lukijaakin. Jokaisella kuitenkin omansa.
Tähän loppuun kirjan kansikuva, oma ottamani:
Anu Viikki
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti