Mari Mörö: Vapaasti versoo Rönsyjä puutarhasta

Jes, mä tein sen! 

Kirjastolta lainattu Juhannuksen jäläkeen.

Kirjassa sivuja 200, julkaistu 2010, Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa / Kirjapaja, Helsinki.

Takakansiteksti tähän kohtaan:

Kukkapenkin ja kannonnokan välimaastosta

KÄRHÖMATKAILUA, PUUTARHAN SYNTYMÄPÄIVÄT JA MÖRÖNPERÄLLE ADOPTOIDUT KASVIPIENOKAISET.

Viherturaaja katselee maailmaa kasvien korkeudelta, mikä tarjoaa oivallisen perspektiivin myös ihmiseloon. Yksi tykkää yllätyksistä, toinen omistautuu yhdelle asialle, kolmas rakastaa traditioita -ei väliä, kunhan pyrkimys on omannäköinen. Epätietoiselle aloittelijalle fuusioretro voi tosin olla pihamaalla varmin vaihtoehto, ja asennetta, sitä viherturaaja tarvitsee kottikärryjen merkistä riippumatta. Mörönperällä turaajalle oppia tarjoavat kasvikunnan ihmeiden lisäksi nyt myös eläimet: kotitarvekanalan kanat ja kesävieraiksi saapuneet lampaat. Mikäpä on turaajan rientäessä pihamaalle, kun Gilbert-kukko on kajauttanut aamukiekaisun ja lammaslauma laulaa heräämisen ilosta. Paratiisillinen päivä kasvun palveluksessa voi jälleen alkaa.

"Luovuuden areenana puutarha on vertaansa vailla. 

Me kierrätämme, peuhaamme ja pyöritämme, loihdimme uutta ja siinä sivussa saamme vanhat asiat tuntumaan tuoreilta. 

Silti luonto vetää pitemmän korren. 

Se tekee kaiken paremmin, minkä nöyrästi ymmärrämme. 

Kaikki värit ja muodot, kaikki elämän miljoonat mahdollisuudet ja variaatioiden variaatiot. 

Kun niiden edessä pysähtyy, tietää mikä on arvokasta.

Hevosvoimia emme kumarra, mutta hevosenturpapuu tai lampaankorva herkistää."

Koetanpa laittaa tähän väliin kirjasta ottamani kuvan. Toivottavasti onnistuu:

Onnistuihan se, kuvan liittäminen koneelta tähän. Kiva juttu.

Omat tunnelmat ja ajatukset tovi sitten loppuun luetusta, neljännestä kirjastolta, Juhannuksen jälkeen lainatusta kirjasta:

Olen muistaakseni kerran aiemmin lukenut yhden kirjan tältä kirjailijalta ja siitäkin on aikaa. Tämän kirjan sisälirpakkeessa on pienesti tekstiä kirjailijasta. Sitä en nyt tähän kirjoitukseeni lisää. Vasta eilen iltasella kirjaa lukiessani huomasin, että kannessahan on sudenkorennon kuva. En ollut sitä aiemmin laittanut niin merkille. Tämä kirja läksi kirjastolta mukaani ihan vain takakansitekstin ja kirjan nimen perusteella. En ole aiemmin lukenut puutarha-harrastukseen liittyviä tarinakirjoja, tämä oli aivan ensimmäinen, joka tuli vastaani kirjaston hyllyltä. 

Hauskaa luettavaa aluksi ja ihan naurun pyrskähdyksiä tätä lukiessa kyllä tuli. Aihekin oli ihan kiehtova, vaikken mikkään viherpeukku olekaan. Olen minä kertaalleen pihaani tehenyt kaksi kukkapenkkiä jo vuosia sitten. Eihän ne menestyneet, kun aidan toiselta puolen yhteen penkkiin myllersi vissiin silloisen naapurin laittamat Elämänlanka-kukat ja ne ovatkin olleet siitä lähtien joka kesä riesana, joten tuhoutui se kukkapenkki, jonka olin suurella työllä ja vaivalla itselleni ilostuksena tehenyt. 

Toinen kukkapenkki meni pilalle vesisateiden takia vesiräystään alla. Siihen loppui kukkapenkkien teko. Kyllähän mä hankin useana kesänä muita kesäkukkia, joita oli useissa isoissa kukkapurkeissa terassilla ja tietenkin amppeleita ja piha oli mielestäni ihan kauniina kesäisin. 

En enää kiinnostu laittamaan terassia mitenkään ihmeellisesti kesäkuntoon, kun naapurissa asuu ukkoja, jotka savuttaa röökeillään terassilla, niin eihän sitä pahemmin kesäpäivää voi terassilla viettää, ellei sitten halua hönkäillä röökin savua. Aamutuimaan vain yhden kesäkukan käyn kastelemassa pihassa ja se siitä. 

Kirjassa olevat värssyt on kyllä mukavaa luettavaa. Niistä tykkäsin kyllä todella paljon. Tämäkin kirja on julkaistu jo 14 vuotta sitten, mutta minulle tämä oli aivan uusi löytö kirjastolta. Minä tykkään lukea hiukan vanhempia julkaistuja kirjoja, joita kirjastossa kyllä on vaikka miten, jos vain rohkeasti lähtee etsimään ja löytämään. Minä löysin neljä kirjaa ja ehdin ne jopa lukea kaikki neljä, 969 sivua yhteensä ja palautusaikaakin jäi vielä muutama tovi. Se kyllä yllätti, että neljä viikkoa ja neljä luettua kirjaa, wau! Minä siis tein sen: selätin itselleni kesäksi asettamani kirjastohaasteen: käydä lainaamassa kirjoja ja lukea ne. Ja nyt minä olen sen tehenyt. Ihan ihmeellistä kyllä! En olisi uskonut, että jaksan ja ehdin neljässä viikossa tämän nipun kirjoja lukea, mutta niin vain luin. Vielä tietty kirjojen palautus ja pysyn kyllä poissa muuten kirjastolta, en aio mennä uutta luettavaa lainaamaan. Kyllä nämä oli nyt tässä ja siirryn omien, jo aloitettujen kirjojen lueskeluun. Saa kaikessa rauhassa lukea, ei tartte hötkyillä, eikä paahtamalla lukea, vaan saapi rauhassa ajatusten kera makustella lukemaansa. 

Eipä mulla muuta. Kiitos kirjailijalle tästä tarina-kirjasta. Mukava vaihtelu oli.

Kivaa kesää 2024!

Anu Viikki

Johanna Marttila: Häät Helkalassa

Kirjastolta lainassa oleva, julkaistu 2002,  Karisto OY Hämeenlinna, 266 sivuinen kovakantinen kirja.

Kirjoitanpas tähän seuraavaksi kirjan takakansitekstin:

Rakastettu Helkalan kartanon tarina jatkuu

Helkalan vanhin tytär Emmi on valmis eläinlääkäri ja aloittaa työt kotipitäjässään. Hänen sulhasensa Riku saa terveyskeskuslääkärin paikan samalta paikkakunnalta, ja nuoret alkavat rakentaa yhteistä pesää Helkalan piharakennukseen. Myös Emmin sisarukset ovat varttuneet: näyttelemistä harrastava Jenni on löytänyt poikaystävän Englannin-matkaltaan, pieni tarmonpesä Sanna ehtinyt rippikouluikään ja Mikko ostaa pamauttanut naapurin lypsykarjan. Mutta kummimpia kuuluu veli Antilta: hänen morsiamensa odottaa vauvaa. Emmi saa huikean idean kesäisistä kaksoishäistä, ja niin kartanossa aletaan valmistella juhlia, jotka panevat liikkeelle koko Helkalan väen!

Johanna Marttila vie lukijansa romanttiseen kartanomiljööseen, jossa on säilynyt runsaasti menneiden aikojen hohdetta. Edellisistä osista tutut henkilöt tavataan kuin vanhat, rakkaat ystävät.

Laitan tähän itseottamani kuvan kirjaston kirjan kannesta:

Wau, onnistui kuvan liittäminen koneelta tähän blogikirjoitukseeni. 

Tässä lauantain alkajaisiksi jatkoin aamupalan jälkeen tämän kirjastolta lainassa olevan opuksen lukemista ja päätin, että tänään luen loput luvut, jotta pääsen kirjoittaan tänne kirjablogiini pienen kirjoituksen tästä.

Oli käytävä luettujen opusten listaukset lävitse, mutta en ole tätä kirjaa koskaan aiemmin lukenut. Tämä oli aivan ensimmäinen kerta tälle kirjan tarinalle. Itseltäni löytyy pari muuta Johanna Marttilan kirjaa, jotka olen aikoinaan lukenut ja kyllä tykännyt niistä silloin ja jokusen kirjaston kirjoina lukenut ja nyt oli tämän vuoro tulla luetuksi.

Mitäpäs tästä tarinasta oikein kirjoittaisin.

Kyllä mä tykkäsin tätä lukea, kun aloitin tosiaan lukeen sen Helkalan kilpakosijat-kirjan kanssa vuorotellen. Kenties mä nyt jätän Helkala-sarjan taakseni, enkä etsi näitä kirjoja enempää luettavaksi. Tässä kirjassa kun kerrottiin kartanosta, niin ihan väkisinkin tuli mieleeni Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjasarja, jonka olen aikoinaan lisännyt toivekirjalistalleni, että jos löytäisin, niin lukisin kyllä. Tammimäki-sarja on se sarja, jota tässä mietin. 

Kun sitten aloin lukemalla lukea tätä kirjaa ja kertomuksessa oli tästä Antin morsiamesta kerrottu, niin aloin miettiä, että niin, sehän taisi olla ihanassa Katajamäki-sarjassa yhden henkilön etunimi sama, kuin tässä Helkala-sarjassa tämän Antin morsiamen nimi on. Niin tuli tunne, että kyllä se Katajamäki-sarjan seuraava kirja on kovin tarjolla luettavaksi, kun on näitä kesäisiä kirjoja lukiessa koko ajan mielessäni ja vertaan näitä luettuja vain Katajamäki-sarjan kirjoihin ja tapahtumiin. Minähän aloitin sen sarjan uudelleen lukemisen muutama vuosi sitten.

Se nyt on vaan niin, että Katajamäki-sarja on mun lempikirjasarjani, ollut siitä lähtien, kun löysin aikoinaan sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa kovakantisina ja melko edulliseen hintaan eräästä kaupasta. Eihän ne just ne kyseiset kirjat ole mulla enää, kun aloin harrastaa BookCrossingia kesällä 2011, niin siinä harrastuksen hurmiossa laitoin just ne kovakantiset kirjat maailmalle uusia lukijoita löytämään ja tietenkin alkoi harmittaan ja onneksi on netissä moniakin paikkoja, joista onnekseni onnistuneesti olen saanut hankittua itselleni sarjan pokkariversioita ja muutamat kovakantisetkin. 

Mutta joo, mie aloin taas rönsyillä, en mahda sille mitään, mitä ajatuksia luetut kirjat minussa herättää. Minä olen rönsyilijä, kun pääsen oikein vauhtiin koneella kirjoittaen ja varsinkin, jos jokin luettu herättää joitakin ajatuksia hiukan sieltä ja täältä, niin minähän kirjoitan ne tänne kirjablogiini, nih. 

Hiukan piti googeloida kirjailijaa ja löytyihän Kirjasampo-sivulta mukava kirjoitus, jonka luin. Minulla löytyy kirjoituksessa mainitun kirjasarjan yksi kirja, aika veikeetä.  En ole vielä sitä lukenut, vaikka on ollut odottamassa lukuvuoroaan jo jokusen vuoden ja olen sen rekisteröinyt silloin myös BookCrossing-kirjaksi. Kenties se on kirja, joka ei lähde minnekään kokoelmastani. Aika näyttää kuitenkin.

Olen joskus aiemminkin käyttänyt googelin tietoja tutustuakseni kirjailijoihin, joiden kirjoja lueskelen, en tosin aina. Kun eihän oikein muutoin pysty tutustumaan kirjailijoihin ja joskus on mukavaa löytää kirjailijan itsensä kirjoittamaa omaa tarinaa luettavaksi, vaikkei sitä paljoa olisikaan. Jo muutamakin rivi tuo tiettyä kivaa tunnelmaa luettuun kirjaan. 

Kyllä kannattaa tutustua Johanna Marttilan tuotantoon ja kivoja kirjoja nämä Helkala-sarjan kirjat ovat. Tässäkin Häät Helkalassa-kirjassa oli hyvin monipuolisesti tapahtumia. Sekä hiukan haasteellista, että surullista, mutta kuitenkin kivoja tapahtumia. Kaikkein parhainta olisi lukea sarja alusta loppuun, eikä niin kuin minä, että sieltä täältä ja sarjan kirjoja sekalaisessa järjestyksessä. Minkäs teet, kun kirjat ovat tulleet vastaani luettavakseni sekalaisessa järjestyksessä. Kenties joku kerta luen uudelleen Näkemiin Helkala-kirjan, joka on omassa kokoelmassani. Nyt sanon heippa ja hyvää kesää 2024 Helkalaan, tällä blogikirjoituksellani. 

Anu Viikki

Ulla-Mari Kivi: Koko sydämestäni

 

Kuva googelin kautta. Kirjastolta lainattu kirja ja tovi sitten luettu 228 sivuinen opus. Reuna Publishing House Oy Kouvola, 1. painos 2023, painopaikka Petro Ofsetas Vilna.

Takakansiteksti:

Hannan ja Hillan tarina jatkuu!

Tuore äiti Hilla on jättänyt työnsä terveyskeskuksessa ja muuttanut puolisonsa Harrin vanhemmilta ostetulle maatilalle, joka on remontoitu matkailuyritykseksi. Hilla opettelee uutta ammattiaan yrittäjänä ja joutuu selviytymään uudesta tilanteesta ilman aviomiehensä apua, koska Harri jatkaa työtään opettajana ja muusikkona. Maatilamajoituksessa usein yöpyvä Matias alkaa viihtyä huomattavan hyvin Hillan seurassa.

Hanna puolestaan on viettänyt unelmiensa kesähäät Mikon kanssa. Hänen seuraava haaveensa on tulla raskaaksi ja se pitää tapahtua mahdollisimman nopeasti, hannamaiseen tyyliin. Pariskunnan elämään kuuluu myös teini-ikäinen poika Mikon aiemmasta liitosta. Hanna turhautuu, kun ei tule raskaaksi ja hankkii osakkuuden ravihevosesta. Hannan pyöriminen tallilla ei ole työkaverin Erjan mieleen, koska tämä on iskenyt silmänsä tallinomistaja Santtuun.

Koko sydämestäni on hyväntuulinen ja lämminhenkinen tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja ihmissuhteista.

Sarjan aiemmat kirjat

Rakkauslukko (2020)

Avain sydämeesi (2021)

Omat tunnelmat kirjasta:

Ensinnäkin: kirjan teksti ei ollut täysin kirjoitusvirheetön. Huomasin useillakin sivuilla kirjoitusvirheitä, vaikka niin kiitostekstissä kiiteltiin jotain lukijaa, joka oli löytänyt kirjoitusvirheitä. No, kyllä niitä vain vieläkin tekstissä oli ja ei, en kerännyt niitä mihinkään lapulle ylös, että millä sivulla ja millä rivillä. Mitäs se mulle kuuluu, kunhan vain pistin huomiolle asian.

Olen lukenut sarjan aiemmatkin kirjat kirjaston kirjoina, niin luin nyt sitten tämänkin pois. Vaikka oli jo sarjan kolmas kirja, niin en minä ainakaan löytänyt tarinasta mitään lämminhenkisyyttä, vaikka sillä sanalla tätä sarjaa mainostetaankin. Aika sellainen, miten sen nyt sanoisin, lattea tarina. Ei lähtenyt minusta mitenkään hienoon tyyliin, vaan oli ennalta arvattava.

Kyllä tämä sai olla itselleni viimeinen tämän sarjan kirja, jonka luen. Niin paljon parempiakin kirjoja maailma pullollaan odottamassa lukuvuoroaan.

Ei vaan ole Katajamäki-sarjan voittanutta, vaikka monikin koittaa samaan sarjaan päästä. Ei ainakaan minun katsantokannaltani pääse likikään. Näin se on nähtävä. No, luettua tuli ja pääsee aikanaan uudelle lukijalleen. Ihmettelin kirjaston lainaustiskillä, kun mieshenkilö klikkaili varmaan neljästi tämän saman kirjan. Ihmettelin, että miten noin monta kertaa klikkailee, että kerran minä vaan tämän lainaan, enkä yhtään sen enempää. 

Anu Viikki

Johanna Marttila: Helkalan kilpakosijat

Kirjastolta kesäkuussa lainattu opus, 275 sivua, 2. painos, Karisto Oy Hämeenlinna, Bookwell Oy Juva 2014.

Takakansiteksti:

Huikaisevan ihana kartanosarja tulvii romantiikkaa ja menneiden vuosien nostalgiaa.

Helkalan kartanon nuoret ovat varttuneet ja nousemassa omille siivilleen. Yhden hurmaavan kesän ajaksi Helkalan kartanon tapahtumien keskipisteeksi nousee perheen vanhin tytär Emmi, josta on kasvanut viehkeä ruskeasilmäinen kaunotar ja joka opiskelee Helsingissä eläinlääkäriksi. Emmi saapuu kesäksi kotiin Helkalaan, missä hän tutustuu kotikunnan eläinlääkäriä tuuraavaan Panuun. Yhteinen ammatti lähentää nuoria, ja vähitellen heidän välilleen kasvaa muutakin yhteistä, niin Emmiltä unohtuu lääkäriksi opiskeleva kouluaikojen rakkaus, Amerikanvuottaan viettävä Riku. Riku palaa kuitenkin kesän lopulla Suomeen, eikä Riku ole unohtanut...

Itseottamani kuva kirjaston kirjasta, tovi sitten ja pienensin kuvaa Paint-ohjelmalla, jottei ihan hurjan isona kuvana tule tähän.

Omat ajatukset ja tunnelmat tässä keskiviikko-päivän aamussa loppuun luetusta kirjasta:

Tämä oli siis toinen lainauskerta ja lukukerta tälle sarjan kirjalle. 

Olen aiemmin lukenut kirjan keväällä 2019. 

Jo kirjaa lainattaessa oli mielessäni, että varmaan olen lukenut tämän kirjan, mutta lainasin silti, jotta saan hiukan palauttaa sarjan tarinaa mieleeni hiukan paremmin. 

Kotona luettujen kirjojen listoja selatessani löytyikin just kevään 2019 luettujen joukosta. 

Alkuun lueskelinkin tätä kirjaa sarjan seuraavan kirjan rinnalla jonkin aikaa vuorotellen, kun meinasin, että vain sieltä täältä lueskelen tätä jo kertaalleen luettua. 

Luinkin ihan kokonaan enstää tämän opuksen loppuun, jättäen sen seuraavan kirjan odottaan loppuun lukemista. 

Kyllähän tämä joitakin muistoja toi mieleeni. Jotakin ärsyttävää tarinassa oli, mutta en antanut periksi, vaikka suunnattomasti vihastutti lukiessa tietyt soutamiset ja huopaamiset ja lukuisat kirjoitusvirheet, joita löytyi useilta sivuilta. 

Tähän kohtaan sopii kommenttina mielestäni hyvin sanonta: Mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä ja suuret on valttia.

No, yhden henkilön nimi oli ärsytyksen kohde ja itseäni kiusaten siltikin lainasin kirjastolta tämän kirjan silloin kesäkuussa. 

Halusin testata omaa ärsytyskynnystäni. Sisukkaasti halusin seurata kirjan tarinassa, kuinka homma etenee. 

En pahemmin muistanut ekasta lukutovista reilun viiden vuoden takaa oikeastaan mitään tästä kirjasta. Joidenkin luettujen kirjojen tarina ei pahemmin jää mieleen ja se, mitä sattuu jäämään, saattaapi poistua mielestä. 

Niinhän se on, että jollei kirjailija tee kirjansa tarinaan mitään ärsyttävää/kiinnostusta herättävää tapahtumaa, vaan kirjan tarina olisi pelkästään täyttä siirappia ja hunajaa, alusta loppuun asti ihanaa rakkaustarinaa, ei siitä kovin pitkää kirjaa tulisi. Sen kirjan tarina olisi kenties jo yhdellä sivun puolikkaalla kerrottu loppuun. 

Kun kirjailija kehittelee pienen jäynäkoukun tarinaan, saapi sillä lukijan koukuttuun sarjaan ja lueskelemaan useampiakin kertoja saman kirjan. Ja kyllähän tämä aivan ihanaa kesäistä tarinaa on, tässä Helkala-sarjassa. 

Vaikka tässä kirjassa oli nyt hiukan sellaista surumielistä tapahtumaa, vaan kun tarinaan tuli pienesti mukaan Adele-täti, niin hänestä jollain tavalla huokui sellainen mukavan piristävä lämminhenkisyys kivojen kommenttiensa keralla. Jännällä odotan, onko hän sarjan seuraavassa kirjassa vielä mukana, toivottavasti. 

Tämä luettu kirja on vasta kymmenes tänä vuonna lukemani kirja. 

Tästä jatkan seuraavan kirjan jatkolukuun.

Jos haluaa kivaa kesäistä kirjasarjaa lukea, kannattaa lainata kirjastolta tätä sarjaa.

Metkaa oli, kun kirjastoreissun jälkeen kävin yhdessä kaupassa, oli siellä villisti vapautettuna BookCrossing-kirjana just tämän Helkala-sarjan kirja, jota en ole lukenut. Katsoin vain takakansitekstin kirjasta ja jätin sinne hyllyyn odottaan jotain kesälomareissullaan olevaa uutta lukijaa.

Anu Viikki